Elämässä
on hetkiä, jotka erottuvat menneisyyden järjen ja havainnon
utuista verhoa peittävästä, armeliaasti unohtuneesta ja
unohtuneeksi luullusta pitsinohuen todellisuuden silkkikudelmasta
aukkoina, joista valo kurkistelee pimeyden, usvan ja kateuden
hämärtämään huuruiseen sieluun.
Nämä
tähtihetket ovat repeämiä ajassa, joka mataa omaa yksitoikkoista
kehäänsä muulimaisesti, raskaasti puhahdellen ja kiertäen
koskaan päättymätöntä aina uusiutuvaa uraansa alkuräjähdyksestä
kohti sitä pistettä, jolloin historia jälleen kerran päättyy.
Ihmiselle tuo alkuräjähdyksen kokemus on se loputtoman pitkä
uintimatka, jonka sadat miljoonat nuijapäät tekevät meloen kilpaa
kohti sykkivää, viettelevää ja houkuttelevaa äitiä, elämän
antajaa. Kun nopein, rohkein, voimakkain ja onnekkain perimän
kantaja sulautuu munasoluun, jokin ainutlaatuinen tulee
mahdollisuudeksi: kaikki alkaa alusta.
Näin
on aina ollut ja näin on aina oleva, muulimaisesti, tasatahtia
askeltaen, rehusäkki turvan ympärillä ja niskassa uneliaan
pojantorvelon veltot piiskanläimäykset, kun juhta aikoo pysähtyä
ja nukahtaa seisaalleen. Vain kärpäset surisevat, jo alhaalla
oleva aurinko porottaa iltapäivään ja vuorilta kantautuu neilikan
ja tuhansien aron yrttien aromaattinen tuoksu leppeän tuulen
mukana. Kaukaa minareetista kaupungin toiselta laidalta kuuluu
muessiinin pitkäveteinen ja venyttelevän jollottava huuto, joka
kutsuu uskovia rukoukseen.
Vuoteella
makaa selällään herra K.
Hän
ei juuri voi liikutella itseään, koska hänen ruumiinaukkoihinsa
on tungettu monenlaisia piuhoja, johtoja, onttoja putkia ja
antureita. Ankara sairaus on kohdannut iloluontoista
miehenpullukkaa. Vajaan viikon hän on retkottanut tajua vailla
respiraattorissa nähden unta Argentiinan tekemästä hienosta
maalista. Harvoin näkee niin puhdasta saksipotkua ja sitä
edeltävää yhden kosketuksen syöttöpeliä. Kun huolestuneen
näköinen harmaaohimoinen seniorilääkäri herättelee häntä
iltahämärissä, on viisi vuorokautta mennyt omia aikojaan jälkiä
tai muistikuvia jättämättä. Jos kuolema on noin tuskaton ja
vailla muuta tuntemusta kuin arolta ja vuorilta tulviva mausteisen
aromaattinen lämmin tuulenhenki iltahämärissä ei siinä paljon
tarinan aihetta ole, herra K. tuumailee vieläkin päästään
hiukan pyörällä.
Suuressa
hallissa on hämärää. Huoneen seinustat ovat täynnä vuoteita.
Erikoiseksi tunnelman tekee edestakaisin vellova punertava savu,
joka tuoksahtaa mentolilta ja eukalyptukselta. Eräässä nurkassa
joukko mustapukuisia naisia rukoilee matalalla äänellä
vuoteen ääressä. Omituisen vaikutelman tekee keskellä huonetta avotulella poriseva valtava pata, jossa keitetään vainajien ruhon osia. Keitoksesta leviää
viekoitteleva tuoksu ja herra K. muistaa, ettei ole syönyt ruoan
murenaakaan viikkoon. Häntä haluttaisi huutaa tatuoidulle
valkotakkiselle miehelle, että tämä antaisi hänellekin soppaa,
mutta kurkussa olevan putken takia hän ei saa aikaan pihaustakaan.
Hallin
päädyssä on suuri lasiseinäinen valvomo, jossa työvuorossa
olevat vartijat puhuvat pahaa herra K:sta ja hänen hiuksia
nostattavista rikoksistaan. Haagiin kuuluvat olevan miesparkaa
viemässä, missä hänet hirtetään torilla kansainyhteisön
riemuksi.
Ajan
myötä nämä värikkäät houreet muuttuvat taas
harmaannuhjuiseksi rähjäiseksi ja räntäiseksi arjeksi, vaikka on
heinäkuu. Sairaalan ikkunasta näkyy vastapäinen seinä ja
sisäpihalla valtavan lihava varis nokkii jotain, liekö jonkun
oksennus. Taivaalla tummat pilvet ajautuvat edestakaisin ja
toipuminen on päässyt niin pitkälle, että alkaa ikävystyttää.
Herra
K. alkaa kiinnittää huomiota asuunsa. Hänellä on
kirjava sairaalan paita ja jalassa löysät muodottomat polvihousut.
Niiden tarkoitusperä tulee ilmeiseksi kun sukkela hoitaja
ensi kertaa vaihtaa herra K:n vaipan. Trikoiset polvihousut
lipsahtavat jalasta muutamassa sekunnissa, tuhrua viedään pois ja
ison tyynyn kokoinen kertakäyttövaippa lätkäistään tilalle ja
taas ollaan kuiviteltu muuan ihmisolento paskan armoilta. Helppoa
kun sen osaa.
Eväät
ovat tippatelineessä ja antibiootit aiheuttavat ankaran ripulin.
Ajankuluksi herra K. turauttelee oikein kosteita pieruja ja onpa
saavinaan jonkinlaista melodianpätkääkin syntymään. Muutaman
päivän päästä Ukko Nooa onnistuisi varmasti. Herra K. miettii,
onko kukaan koskaan säveltänyt pieremällä sinfoniaa. Kyllä lyhyt tuubasoolo saattaisi syntyäkin.
Ajatukset
liitelevät kuin linnut taivalla. Muuan arvostettava mies sanoi:
”Ajatus on hiirihaukka” ja se on laittamattomasti sanottu.
Mitähän hänellekin mahtaa kuulua.
Mieleen
tulee taannoinen katolta putoaminen alle kymmenvuotiaana tai se kun
kaatui pyörällä päälleen koiran vetäessä hihnan pinnojen
väliin.
Sairaala
on tullut tutuksi silti vain työn puolesta. Ei Eskelis-vainaan
aikana lääkäriin menty, ellei ollut liki henkilaita. Sen kerran
kun hän nuorena miehenä sai biljardibaarissa turpaansa hän
parsinneulalla ja nollaykkösen nailonsiimalla kursi verta holvaavan
haavan leuasta umpeen näillä nakkisormilla ja rakennusmiehen
käsillä, jotka sopivat pitämään tuuraa ja kirvestä siinä
missä suonenpuristimia tai reseptinippuja.
Erinomaista
se nyt on tämä toipilaana isossa sairaalassa oleileminen. Vanha
sanonta kuuluu, että ihminen on terve, kun se haluaa karata. Näin
herra K:n laita on myös. Hänpä tuosta sutaisee vaatteet
päälleen ja lähtee kuin mustilaispoika yön selkään syönnin
päälle. Sillä vallan karseat ovat täällä pöperöt. Joku
hoitajankutale on saanut päähänsä, että lihava se on sati
pyylevä tämä ukko. Voi siltä pitää ottaa kerrassaan pois ja
suola ja mausteet ruoasta. Kuiva kalapuikko tuotiin vaikka listalla
olisi ollut silakkafileitä pottuvoilla, herra K:n lempparia
suolakurkun ja votkaryypyn kanssa.
Vaan
kun toipilas könnistyy pystyyn, maailma mulahtaa mustaksi ja
takaisin petiin pitää kellahtaa huohottaen kuin pitkänkin lenkin
päälle. Vai näin rivosti ovat asiat. Ja sitten hän huomaa, mikä
hänet alas tempaisi ja karjahtaa sotaäänellä: jumalan pyssyt!
Vaippa perkele on isolla hakaneulalla patjassa kiinni! Etpä poika
tästä mihinkään lähde.
Kun
hän hetken miettii, arvelee paremmaksi käyttää viekkautta. Tulee
mieleen se sydänleikattu kollega, jolla pahaksi onneksi tai
onnettomuudeksi sattui olemaan oma työhuone juuri sen pajan
alakerrassa, missä pykineitä suonia oli rassailtu auki. Yön
kähmässä oli näet hiipparoinut töihin, melkein terve mies.
Laatimaan papereita ja tilastoja, jotka ovat tässä maailmassa
tärkeitä ja hyvin tähdellisiä. Kun ministeriö ja lääni ovat
vailla, ei jouda makoilemaan tyhjän panttina. Vartija sitten toi
takaisin: oli tavattu autiolla poliklinikalla aamutakissa ja
tippatelineen kanssa liikuskellen sydänosastolta livohkaan lähtenyt
sekava vanhus, joka jotenkin oli keinotellut itsensä monista
lukoista läpi ja väitti olevansa muka ylilääkäri.
Siilitukkaisen
vartijan oli tehnyt mieli näyttää papalle nokian nuoriso-ohjaajaa
eli pamppua kuonon päälle, kun oli se niin paha suustaan.
Neuvottelujen
jälkeen hakaneulat irroitellaann ja herra K. kampeaa jaloilleen.
Käveleminen pitää aloittaa ihan alusta ja rollaattorin kanssa
harjoitella. Päivä päivältä jalat tukevoituvat. Viimein melko
huteroin ja vapisevin säärin herra K. saa fysioterapeutin ja
hoitajan saattelemana itsensä käytävään. Tippatelineitä oli
kaksi, toinen ajopeliin kiinnitetty ja yhtä kuskaa omahoitaja
Saija, johon herra K. on suuresti mielistynyt. Niin sävyisä on
likka.
Seurue
oli kuin kuninkaan hovissa ikään. Herra K:n ympärille on vyötetty
monin kerroin varmasti talon isoin aamutakki, jonka kuosi on samaa
riemunkirjavaa laatua kuin muutkin hyntteet. Muodin takana ovat
kuulemma perin raadolliset käytännön seikat. Kirjavassa pinnassa
ei näy veri, räkä, yskökset ja muut eloperäiset klimpit
tarkasti, asu on helppo pestä miljoona kertaa Keskuspesula 1:ssä,
josta tämäkin nuttu näkyy olevan peräisin ja ennen kaikkea:
kukaan ei halua sellaista varastaa.
Kertoessaan
seuraavien hetkien tapauksista kokolias, parrakas, remuisa ja
hyväntuulinen herra K. suolakurkun ja votkalasin seurassa
sikaariaan tuprutellen nauraa katketakseen. Elämän tähtihetkiä,
toden totta! Ja kuulijatkin nauravat. Ovat kuulleet tämän moneen
kertaan, haukotuttaa ja pissattaakin. Kotiin pitäisi päästä, jos
kehtaisi ylilääkärin kutsuilta näin varhain lähteä. No,
kuunnellaan nyt sitten, kerran vielä.
Kun
herra K. sairaalan aamutakissaan hyvästi saateltuna ja huolekkaasti
tuettuna tallustelee kärrien ja telineiden kanssa aulaan, niin
sielläpä istua nakottaa nuoria sairaanhoitajattariksi opiskelevia
tyttösiä, koreita kuin marenkileivos ja niin hyväntuoksuisiakin
kuin aromaattinen arotuuli.
Herra
K. kohentaa ryhtiään, iskee silmänsä neitosiin ja on polleaa
poikaa. Silloin putoaa vaippa.
27.11.2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?