Tähtihetkiä

Elämässä on hetkiä, jotka erottuvat menneisyyden järjen ja havainnon utuista verhoa peittävästä, armeliaasti unohtuneesta ja unohtuneeksi luullusta pitsinohuen todellisuuden silkkikudelmasta aukkoina, joista valo kurkistelee pimeyden, usvan ja kateuden hämärtämään huuruiseen sieluun.

Nämä tähtihetket ovat repeämiä ajassa, joka mataa omaa yksitoikkoista kehäänsä muulimaisesti, raskaasti puhahdellen ja kiertäen koskaan päättymätöntä aina uusiutuvaa uraansa alkuräjähdyksestä kohti sitä pistettä, jolloin historia jälleen kerran päättyy. Ihmiselle tuo alkuräjähdyksen kokemus on se loputtoman pitkä uintimatka, jonka sadat miljoonat nuijapäät tekevät meloen kilpaa kohti sykkivää, viettelevää ja houkuttelevaa äitiä, elämän antajaa. Kun nopein, rohkein, voimakkain ja onnekkain perimän kantaja sulautuu munasoluun, jokin ainutlaatuinen tulee mahdollisuudeksi: kaikki alkaa alusta.

Näin on aina ollut ja näin on aina oleva, muulimaisesti, tasatahtia askeltaen, rehusäkki turvan ympärillä ja niskassa uneliaan pojantorvelon veltot piiskanläimäykset, kun juhta aikoo pysähtyä ja nukahtaa seisaalleen. Vain kärpäset surisevat, jo alhaalla oleva aurinko porottaa iltapäivään ja vuorilta kantautuu neilikan ja tuhansien aron yrttien aromaattinen tuoksu leppeän tuulen mukana. Kaukaa minareetista kaupungin toiselta laidalta kuuluu muessiinin pitkäveteinen ja venyttelevän jollottava huuto, joka kutsuu uskovia rukoukseen.

Vuoteella makaa selällään herra K.

Hän ei juuri voi liikutella itseään, koska hänen ruumiinaukkoihinsa on tungettu monenlaisia piuhoja, johtoja, onttoja putkia ja antureita. Ankara sairaus on kohdannut iloluontoista miehenpullukkaa. Vajaan viikon hän on retkottanut tajua vailla respiraattorissa nähden unta Argentiinan tekemästä hienosta maalista. Harvoin näkee niin puhdasta saksipotkua ja sitä edeltävää yhden kosketuksen syöttöpeliä. Kun huolestuneen näköinen harmaaohimoinen seniorilääkäri herättelee häntä iltahämärissä, on viisi vuorokautta mennyt omia aikojaan jälkiä tai muistikuvia jättämättä. Jos kuolema on noin tuskaton ja vailla muuta tuntemusta kuin arolta ja vuorilta tulviva mausteisen aromaattinen lämmin tuulenhenki iltahämärissä ei siinä paljon tarinan aihetta ole, herra K. tuumailee vieläkin päästään hiukan pyörällä.

Suuressa hallissa on hämärää. Huoneen seinustat ovat täynnä vuoteita. Erikoiseksi tunnelman tekee edestakaisin vellova punertava savu, joka tuoksahtaa mentolilta ja eukalyptukselta. Eräässä nurkassa joukko mustapukuisia naisia rukoilee matalalla äänellä vuoteen ääressä. Omituisen vaikutelman tekee keskellä huonetta avotulella poriseva valtava pata, jossa keitetään vainajien ruhon osia. Keitoksesta leviää viekoitteleva tuoksu ja herra K. muistaa, ettei ole syönyt ruoan murenaakaan viikkoon. Häntä haluttaisi huutaa tatuoidulle valkotakkiselle miehelle, että tämä antaisi hänellekin soppaa, mutta kurkussa olevan putken takia hän ei saa aikaan pihaustakaan.

Hallin päädyssä on suuri lasiseinäinen valvomo, jossa työvuorossa olevat vartijat puhuvat pahaa herra K:sta ja hänen hiuksia nostattavista rikoksistaan. Haagiin kuuluvat olevan miesparkaa viemässä, missä hänet hirtetään torilla kansainyhteisön riemuksi.

Ajan myötä nämä värikkäät houreet muuttuvat taas harmaannuhjuiseksi rähjäiseksi ja räntäiseksi arjeksi, vaikka on heinäkuu. Sairaalan ikkunasta näkyy vastapäinen seinä ja sisäpihalla valtavan lihava varis nokkii jotain, liekö jonkun oksennus. Taivaalla tummat pilvet ajautuvat edestakaisin ja toipuminen on päässyt niin pitkälle, että alkaa ikävystyttää.

Herra K. alkaa kiinnittää huomiota asuunsa. Hänellä on kirjava sairaalan paita ja jalassa löysät muodottomat polvihousut. Niiden tarkoitusperä tulee ilmeiseksi kun sukkela hoitaja ensi kertaa vaihtaa herra K:n vaipan. Trikoiset polvihousut lipsahtavat jalasta muutamassa sekunnissa, tuhrua viedään pois ja ison tyynyn kokoinen kertakäyttövaippa lätkäistään tilalle ja taas ollaan kuiviteltu muuan ihmisolento paskan armoilta. Helppoa kun sen osaa.

Eväät ovat tippatelineessä ja antibiootit aiheuttavat ankaran ripulin. Ajankuluksi herra K. turauttelee oikein kosteita pieruja ja onpa saavinaan jonkinlaista melodianpätkääkin syntymään. Muutaman päivän päästä Ukko Nooa onnistuisi varmasti. Herra K. miettii, onko kukaan koskaan säveltänyt pieremällä sinfoniaa. Kyllä lyhyt tuubasoolo saattaisi syntyäkin.

Ajatukset liitelevät kuin linnut taivalla. Muuan arvostettava mies sanoi: ”Ajatus on hiirihaukka” ja se on laittamattomasti sanottu. Mitähän hänellekin mahtaa kuulua.

Mieleen tulee taannoinen katolta putoaminen alle kymmenvuotiaana tai se kun kaatui pyörällä päälleen koiran vetäessä hihnan pinnojen väliin.

Sairaala on tullut tutuksi silti vain työn puolesta. Ei Eskelis-vainaan aikana lääkäriin menty, ellei ollut liki henkilaita. Sen kerran kun hän nuorena miehenä sai biljardibaarissa turpaansa hän parsinneulalla ja nollaykkösen nailonsiimalla kursi verta holvaavan haavan leuasta umpeen näillä nakkisormilla ja rakennusmiehen käsillä, jotka sopivat pitämään tuuraa ja kirvestä siinä missä suonenpuristimia tai reseptinippuja.

Erinomaista se nyt on tämä toipilaana isossa sairaalassa oleileminen. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen on terve, kun se haluaa karata. Näin herra K:n laita on myös. Hänpä tuosta sutaisee vaatteet päälleen ja lähtee kuin mustilaispoika yön selkään syönnin päälle. Sillä vallan karseat ovat täällä pöperöt. Joku hoitajankutale on saanut päähänsä, että lihava se on sati pyylevä tämä ukko. Voi siltä pitää ottaa kerrassaan pois ja suola ja mausteet ruoasta. Kuiva kalapuikko tuotiin vaikka listalla olisi ollut silakkafileitä pottuvoilla, herra K:n lempparia suolakurkun ja votkaryypyn kanssa.

Vaan kun toipilas könnistyy pystyyn, maailma mulahtaa mustaksi ja takaisin petiin pitää kellahtaa huohottaen kuin pitkänkin lenkin päälle. Vai näin rivosti ovat asiat. Ja sitten hän huomaa, mikä hänet alas tempaisi ja karjahtaa sotaäänellä: jumalan pyssyt! Vaippa perkele on isolla hakaneulalla patjassa kiinni! Etpä poika tästä mihinkään lähde.

Kun hän hetken miettii, arvelee paremmaksi käyttää viekkautta. Tulee mieleen se sydänleikattu kollega, jolla pahaksi onneksi tai onnettomuudeksi sattui olemaan oma työhuone juuri sen pajan alakerrassa, missä pykineitä suonia oli rassailtu auki. Yön kähmässä oli näet hiipparoinut töihin, melkein terve mies. Laatimaan papereita ja tilastoja, jotka ovat tässä maailmassa tärkeitä ja hyvin tähdellisiä. Kun ministeriö ja lääni ovat vailla, ei jouda makoilemaan tyhjän panttina. Vartija sitten toi takaisin: oli tavattu autiolla poliklinikalla aamutakissa ja tippatelineen kanssa liikuskellen sydänosastolta livohkaan lähtenyt sekava vanhus, joka jotenkin oli keinotellut itsensä monista lukoista läpi ja väitti olevansa muka ylilääkäri.

Siilitukkaisen vartijan oli tehnyt mieli näyttää papalle nokian nuoriso-ohjaajaa eli pamppua kuonon päälle, kun oli se niin paha suustaan.

Neuvottelujen jälkeen hakaneulat irroitellaann ja herra K. kampeaa jaloilleen. Käveleminen pitää aloittaa ihan alusta ja rollaattorin kanssa harjoitella. Päivä päivältä jalat tukevoituvat. Viimein melko huteroin ja vapisevin säärin herra K. saa fysioterapeutin ja hoitajan saattelemana itsensä käytävään. Tippatelineitä oli kaksi, toinen ajopeliin kiinnitetty ja yhtä kuskaa omahoitaja Saija, johon herra K. on suuresti mielistynyt. Niin sävyisä on likka.

Seurue oli kuin kuninkaan hovissa ikään. Herra K:n ympärille on vyötetty monin kerroin varmasti talon isoin aamutakki, jonka kuosi on samaa riemunkirjavaa laatua kuin muutkin hyntteet. Muodin takana ovat kuulemma perin raadolliset käytännön seikat. Kirjavassa pinnassa ei näy veri, räkä, yskökset ja muut eloperäiset klimpit tarkasti, asu on helppo pestä miljoona kertaa Keskuspesula 1:ssä, josta tämäkin nuttu näkyy olevan peräisin ja ennen kaikkea: kukaan ei halua sellaista varastaa.

Kertoessaan seuraavien hetkien tapauksista kokolias, parrakas, remuisa ja hyväntuulinen herra K. suolakurkun ja votkalasin seurassa sikaariaan tuprutellen nauraa katketakseen. Elämän tähtihetkiä, toden totta! Ja kuulijatkin nauravat. Ovat kuulleet tämän moneen kertaan, haukotuttaa ja pissattaakin. Kotiin pitäisi päästä, jos kehtaisi ylilääkärin kutsuilta näin varhain lähteä. No, kuunnellaan nyt sitten, kerran vielä.

Kun herra K. sairaalan aamutakissaan hyvästi saateltuna ja huolekkaasti tuettuna tallustelee kärrien ja telineiden kanssa aulaan, niin sielläpä istua nakottaa nuoria sairaanhoitajattariksi opiskelevia tyttösiä, koreita kuin marenkileivos ja niin hyväntuoksuisiakin kuin aromaattinen arotuuli.

Herra K. kohentaa ryhtiään, iskee silmänsä neitosiin ja on polleaa poikaa. Silloin putoaa vaippa.

27.11.2009