On
helle ja läkä. Pilvettömältä taivaalta rävöttää aurinko,
mehiläiset surrailevat heinissä ja kankaan niukoissa kukkivissa
kasveissa. Huumaava juolukoiden, suopursujen ja pihkan tuoksu
lemahtelee hiekkaisen metsätien varsilta, kun herra K. punakkana ja
hikoilevana kävelee eteenpäin paljaat jalat läpsyen, niin että
hienoa pölyä leijailee hänen perässään laahuksena.
Mies
on pehmeän pyöreä, hyllyväinen, punainen kuin mikäkin intiaani
ja ilkosen alasti. Paitsi vaatekerraltaan paljaana herra K.
marssii päättäväinen, puoliälytön naurunkure
suupielessä myös päälaki ajeltuna, vailla partaa, vauvamaisena
ja viattomana musta kissa molemmilla olkapäillään. Sillä herra
K. nauttii, nauttii aivan tavattomasti maalaiselämän rauhasta ja
uusimmasta keksinnöstään, luonnonmukaisesta naturismin,
ilkosillaan elämisen aatteesta.
Luonnollinen valinta on sopeuttanut
luonnonkansat nihkeässä ja höyryävässä viidakossa vaeltamaan
vailla rihman kiertämää poutakelillä, jopa taajomaan savannilla
antiloopin perässä sati munasillaan; miksei siis hänkin,
sivistynyt ja laajakatseinen mies voisi ottaa oppia afrikkalaista
esi-isistä, neandertalilaista sun muista cromagnoneista täällä
kuivilla kangasmailla, dyyneillä, missä puhdas valkoinen hiekka on
anturan alla, jos raapaisee pikkuviillon poronjäkälään.
Kalukukkaroa hän ei katso tarvitsevansa, koska harvoin näillä mailla sivullisia tai muuten poskeisia liikuskelee, varsinkaan naisenpuolia, jotka saisivat kurttuisen pilin nähdessään silmänsä kipeäksi. Omalla tontillaan saa sitä paitsi kukin olla laillaan.
Kalukukkaroa hän ei katso tarvitsevansa, koska harvoin näillä mailla sivullisia tai muuten poskeisia liikuskelee, varsinkaan naisenpuolia, jotka saisivat kurttuisen pilin nähdessään silmänsä kipeäksi. Omalla tontillaan saa sitä paitsi kukin olla laillaan.
Lukija
varmaan hämmästyy kysyen, mitä on tekeillä? Onko herra K.
tullut huimapäiseksi tai juonikkaaksi, joutunut kerrassaan huntin
tielle, joutavan jäljille vai onko äkillinen maannousu,
ikäheikkous tai villitys himmentänyt vakaan mielen?
Onko kaikkivaltias armossaan viimein, kauan taivaallisia iankaikkisuuden hampaitaan pettymyksen kimmassa kiristeltyään kyllästynyt kulkijansa metkuihin ja lyöttänyt häneen paiseita, rupitautia ja räyhähenkiä mellastamaan hänen pyöreässä päässään? Sillä tarkemmin katsoen paljaaksi ajeltu päänuppi on kovin arpinen, kolho, heikolla terällä viistottu; sieltä täältä nousee hiustupsuja ja kallonsaumat ovat äreän näppyläiset runsaista itikanpuremista, joita kulkee pitkin kehoa muuallakin.
Onko kaikkivaltias armossaan viimein, kauan taivaallisia iankaikkisuuden hampaitaan pettymyksen kimmassa kiristeltyään kyllästynyt kulkijansa metkuihin ja lyöttänyt häneen paiseita, rupitautia ja räyhähenkiä mellastamaan hänen pyöreässä päässään? Sillä tarkemmin katsoen paljaaksi ajeltu päänuppi on kovin arpinen, kolho, heikolla terällä viistottu; sieltä täältä nousee hiustupsuja ja kallonsaumat ovat äreän näppyläiset runsaista itikanpuremista, joita kulkee pitkin kehoa muuallakin.
Herra
K. on ryhtynyt viettämään pitkää lomaa ja sen aluksi laiturin
päässä krapsinut olemuksestaan pois kaiken karvapeitteen.
Kyseessä on ollut puhdistautumisriitti, luopumus maallisesta
kauneudesta ja narrinpelistä. Herra K. muistuttaa muhoilevaa
buddhalaismunkkia, joka on hyljännyt riennon täällä ajassa ja
siirtynyt mietiskelevään, velttoon joutilaisuuteen ja zeniläiseen
tyyneyteen mökkioloissa.
Rouva paiskii töitä kaupungissa ja täällä saa rauhassa tutkia olevaisen arvoitusta aivojen peilisolujen levätessä talviaikaisesta hektisestä sosiaalisesta kohinasta turtina ja maitohapoille asti kärventyneinä. Rajansa se on ymmärtämisellä, empatialla ja muiden kuulemisella. Nyt otetaan miehestä mittaa, levätään niin että rutina kuuluu.
Rouva paiskii töitä kaupungissa ja täällä saa rauhassa tutkia olevaisen arvoitusta aivojen peilisolujen levätessä talviaikaisesta hektisestä sosiaalisesta kohinasta turtina ja maitohapoille asti kärventyneinä. Rajansa se on ymmärtämisellä, empatialla ja muiden kuulemisella. Nyt otetaan miehestä mittaa, levätään niin että rutina kuuluu.
Luonnonmukaiseen elämään kuuluu myös siedätyshoito sääskiä
vastaan ja parhaiten se käy antamalla hyttysnarttujen imeä
kylläkseen verinestettä. Kyllä mieliteko hiipuu, kun ihmiselikon
suojaelimet alkavat puskea huokosista vistottavaa vasta-ainetta
itikan sieraimiin. Monena
iltahetkenä herra K. ihan uhallaan on istuksinut rannalla kissojen
kupeessa ja katsellut, miten itikka, monen monta itikkaa posket
lommolla imee verta ranteen reunasta tai mahasta, jossa työmiehen,
saati pehmeäkätisen herran nahka on ohutta ja itikan kärsälle
otollista.
Hän katselee, miten hyttysen peräpää pullistuu ja miettii, mitä tuon älyttömän otuksen päässä mahtaa liikkua, kun se elämän nestettä noin lutkuttaa, kuin henkensä hädässä, jossa se onkin. Kantaako se sitä poikasilleen, vai miten, sitä herra K ei tiedä. Tai tietää, mutta unohtaa tietäneensä tai tietää unohtaneensa, miten vain ajatella sopii.
Hän katselee, miten hyttysen peräpää pullistuu ja miettii, mitä tuon älyttömän otuksen päässä mahtaa liikkua, kun se elämän nestettä noin lutkuttaa, kuin henkensä hädässä, jossa se onkin. Kantaako se sitä poikasilleen, vai miten, sitä herra K ei tiedä. Tai tietää, mutta unohtaa tietäneensä tai tietää unohtaneensa, miten vain ajatella sopii.
Häntä
hytkäyttää ajatus, että hän se on kuin jumala, joka voisi tuon
inisevän eläjän tuosta kätevästi tappaa, jos viitsisi. Mutta
hänpä onkin armollinen jumala, itse hyvyys, laupeus ja muu
kolminaisuus ja antaa sääskirukan nousta vaivalloisesti peräpää
roikkuen siivilleen viemään evästä kläpeilleen. Eikä hän aio
jälkikäteenkään pelotella ötökkökansaa tulisella järvellä
ja kiirastulella, vaikka miten rehjaisivat.
Antakaa hämärän lasten tulla minun tyköni, hän puoliääneen jupisee. Hämärän rengit kuppaavat miehenpullukkaa urakalla, mutta viikon päästä toden totta kiertävät tämän jo kaukaa. Näin se on pantu ja kirjoitettu, herra K. tuumii hyvillään, omaan viisauteensa ja jalouteensa syvällisesti mieltyneenä.
Antakaa hämärän lasten tulla minun tyköni, hän puoliääneen jupisee. Hämärän rengit kuppaavat miehenpullukkaa urakalla, mutta viikon päästä toden totta kiertävät tämän jo kaukaa. Näin se on pantu ja kirjoitettu, herra K. tuumii hyvillään, omaan viisauteensa ja jalouteensa syvällisesti mieltyneenä.
Vaan
takaisin tielle. Siellä oli lähdetty kahden kissan kanssa
kävelylle. Kissat eivät ole pitkänmatkan tolvaajia ja niin kohta
toinen ja sitten nuorempikin lötkähtävät polulle surkeasti
naukuen, että kanna, kanna!
Ja herra K, kantaa, molemilla olkapäillä makailee vetelä kissa ja välillä varsinkin nuorempi niistä hajamielisesti kopristelee kynsiään vasten miehen paljasta selkää, kokeeksi, että huomaako tuo ja minkä tuo tekee.
Ja herra K, kantaa, molemilla olkapäillä makailee vetelä kissa ja välillä varsinkin nuorempi niistä hajamielisesti kopristelee kynsiään vasten miehen paljasta selkää, kokeeksi, että huomaako tuo ja minkä tuo tekee.
Kun
palataan talolle vedenselkä
on tyyni ja taivaalle alkaa ilmaantua liikkumattomia kirkasreunaisia
hattaroita. Aurinko on kiertänyt lounaaseen ja vedenpinta on
hienossa varjossa. Kaukaiset sinertävät saaret ovat nousseet
pintaa ylemmäksi, ilmaan, ja etäisimmät maat kadonneet näkyvistä
niin että järvenselkä oli paikoittain lavea kuin meri.
Ja
helle ei kun kirii. Linnut ovat vaienneet, on liian kuuma. Herra K.
istuu terassillaan puoliunessa, kun männystä kopsahtaa hänen
päähänsä käpy.
Ilahduttavaa.
Erittäin tyydyttävää.
Tälläkin
viikolla jotain tapahtuu.
31.3.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?