Mustikkapiirakkaa armopöydästä

On ollut aika, jolloin herra K. tuolloin tällöin kävellä teputteli hivenen latuskaisilla, mutta muuten kriteerit täyttävillä töppösillään baariin, jota silloinen sukupolvi nimitti komeasti anniskeluravintolaksi.

Tuontapaisen paikan luonteeseen kuului, ettei sinne hyväksytty miehenpuolia asiakkaiksi ilman pikkutakkia ja solmiota, joita ketterät, uutterat ja monipuolisesti lahjakkaat, liikevainuiset vahtimestarit vuokrasivat asiakkailleen kuranttia vastapalvelua vastaan. Se saattoi olla kymppi pari, drinkki vuoronvaihdon aikaan tai vaikka huojennus kuormasta takkaklapeja mökkinaapurille.

Herra K. oli erikoistunut lasten korvien katsomiseen.

Isolla, julmannäköisellä maastoautonkokoisella miehenkorstolla kun saattoi olla myös omat herkät paikkansa; saattoi olla vaikka vallan pätevä vaimo ja monta vilkassilmäistä lasta tämän kanssa. Eräänkin Eetu-nimisen portieerin kanssa herra K. johtuen ammatistaan lääkärinä oli selkeä jako: tohtori K. katsoi ja hoiti Eetun poikien korvat ja herra K. nautti sitä, mitä tavataan kutsua diplomaattiseksi koskemattomuudeksi. Kaikessa. Loppuun asti.

Näin ei ole poissuljettua, että eräänä syksyisenä iltana herra K. saapui lempipaikkaansa hieman liikutettuna. - Liikutetussa tilassa, kuten tavattiin sanoa kostean sukupolven nuoruusvuosina, jolloin vain lällärit joivat keppanaa, perusdrinksu oli votka ahtojäillä ja viini Algeriasta.

Sivuhuoneen pikkupöydässä valkean pöytäliinan äärellä istui yksikseen neitonen, jonka seuraan herra K. sukoilematta liittyi. Seuranneessa keskustelussa herra K. mainitsi erikseen pitävänsä toisen täsmällisyydestä. Tämä tummakulmainen kaunotar oli istunut paikalla jo edellisenä iltana, mutta joutunut poistumaan kiireitään valitellen. Tapaaminen oli sitten sovittu tälle kellonlyömälle.

Nyt puheeksi osui taide.

Kävi ilmi, että neiti, jonka nimi oli lipsahtanut herra K:n muistista omille erikoisille, tutkimattomille ja mittaamattomille teilleen, oli toiminut jonkin aikaa sitten erään taidemaalarin alastonmallina. Herra K. sytytti huolettomasti päätään keikauttaen pitkän panatellosikaarinsa ja kysyi vaikutelmia. Neitonen, jonka nimeksi paljastui ja vakiintui Saara, kertoi omituisimman tehtävän olleen, kun hän maata kellotti taideluokan edessä kelteisillään ja Taiteilija asetti hänen pienen, soman, litteän vatsansa päälle palan mustikkapiirakkaa ja kehotti sitten oppilaitaan maalaamaan tämän asetelman. Palanen oli tuntunut kylmältä ja tahmealta. Saara oli jopa tuntenut ihollaan Taiteilijan sormenjäljet. Herra K. mietti, voisiko niistä ottaa muotin. Taiteilija itse oli poistunut Suomalaisen Klubin suuntaan ja palannut tunnin loppupuolella. Reilusti hän kuitenkin aina maksoi ja keikat olivat kertaluonteisia.

Koska herra K. ja Saara olivat jo jakaneet toisenkin viinipullon, molemmat tunsivat fasinoitumista, imponoitumista ja intresseerausta aiheeseen. Saara muisteli, kuinka oli isänsä kanssa Keski-Suomessa mustikassa ollessaan tavannut tuoreen karhunjätöksen, joka oli saanut mukana olleen ajokoira Tomin uikuttaen pakenemaan. Herra K. puolestaan muisteli silmät puoliummessa sikariaan imeä lupsutellen, miten Nilsiän Tahkovuorella mustikkaa riitti, kun he mummon kanssa soutivat Karsanlahdesta Syvärin toiselle puolelle. Erityisen muistettavaksi tämä mustikkaretki muodostui, koska Nilsiän kirkolla näytillä ollut neekeri oli osunut paikalle ja pyytänyt kyytiä Tahkovuorelle. Mummo Otteliaana Holmström oli hyväsydäminen ihminen ja kun kävi ilmi, että laihahko musta mies olikin matkalla Aholansaareen körttien seuroihin, sinne soudettiin.

Tuosta mustikkareissusta seurasi tapahtumia, jotka mullistivat historiaa, vaan kukapa sen olisi arvannut. Aholansaaressa savupirtin hämyssä veisattiin virsiä ja teologian tohtori Nyang'oma Obama,jonka paikallinen kirkkoherra oli tuonut Ambomaan lähetyskentiltä evankelioimaan Suomessa, todisti väkevästi siitä, miten Jeesus oli muuttanut hänen ja hänen sukunsa elämän.

Useita ihmeitä oli tapahtunut. Muun muassa Nyang'oma oli kokenut, miten ilmaa raskaampi laite oli pysynyt ilmassa kovan äänen avulla. Tämä jos mikä oli todiste jumalan hyvyydestä, oli Nyang'oma opastanut. Mutta ennen kaikkea on armo. Sen päälle ei passaa krossata ja omalla ansiolla ei ole asiaa taivasten valtakuntaan. Tämän on itse Lutherus selvästi lausunut. Maailmallinen ja riettauden tie vie helvettiin, mutta armopöytä on meille jokaiselle aukinaiseksi katettu , jos henki on altis ja liha kuulas. Kolkuttakaa, niin teille avataan, mutta mahoon maahan pudonnut siemen kuivuu ja kuolee, niin että rätkähtää.

Herra K. oli tuolloin vielä nuori mies, koulua käymätön. Mummon mustikkapiirakka oli sitten ja siten saamassa ja saanut arvaamattomia semioottisia eli merkitysopillisia merkityksiä herra K:n piiloisessa tajunnassa eli ajukopassa, kuten Otteliaanan Kalle-puoliso tapasi sanoa.

Kaikella on loppunsa ja seurauksena. Niin on myös pitkillä illoilla. Joskus viini on juotu loppuun, kynttilä laskeutuu, aamu alkaa sarastaa, valot sammuvat ja väsyneet vetäytyvät levolle. Saksalaiset rakentavat valtakunnissaan sangen käyttökelpoisia taksiautoja ja sellaisella herra K. ja Saara ajelivat Saaran asunnolle vähäiseen lähiöön, pieneen kaksioon.

Aamutoimien jälkeen neiti, sittemmin rouva K. tarjosi aamupalaksi aspiriinia, kupin äreää mustaa kahvia ja palan mustikkapiirakkaa.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin rakkauden edelleen sitkeästi palaessa eräästä mister Obamasta, pastori Nyang'oman veljenpojan serkusta tuli USA:n presidentti. Mummo on kirkkomaalla kevyen multavassa hiekkaharjussa ja ravintolasta on tehty pakolaiskeskuksen toimisto

Jo vuosia aiemmin Saara-rouva on paljastanut, ettei hän suinkaan edellisiltana ollut käynyt lähelläkään Eetun paikkaa. Se oli kai ollut joku toinen tummakulma.

31.1.2009

Rakkaani, valittuni, lajitoverini

Niin kuin joskus, jopa  useinkin tässä arvaamattomassa ja jakamattomassa, harvoin selitettävässä  elämässä käy, ystävystyttiin sattuman tai kohtalon kautta. Tämä ystävyys oli saanut hennon alkunsa niinkin proosallisessa paikassa kuin maatalousnäyttely, aitaus  eli tarhattu baari. Se tavallinen tarina siis.

Herra K. oli taivutellut tyttöystävänsä Doriksen mukaan tapaamaan kaukaista serkkuaan Viiviä, jonka oli nähnyt viimeksi Viivin ylioppilasjuhlissa. Sitten tiet olivat eronneet. Viivi oli matkustanut määräämättömäksi ajaksi Ranskaan, jossa oli tavannut jonkun taiteilijan. Doris pyristeli vastaan tapansa mukaan. Hän oli vielä vähän ihmisarka ja naisten tapaan epäili, ettei osaisi pukeutua. Sopivaa vaatetta ei ollut, vaikka herra K:n mielestä kaapit olivat pullollaan Doriksen asusteita.

"Pane vaan se vanha loimi", herra K. yllytti. Doris asetteli kopsukengät jalkaan ja lähdettiin. Herra K:lla oli edellisen vuoden marhaminta varalla.

Tapaaminen oli mitä onnistunein. Viivin avomies Wagner vaikutti olevan niitä älykköjä, joilla lanttu leikkaa muulloinkin kuin joulua vasten ja joiden luontainen karisma saa minkä tahansa luupään syttymään, nauru on herkässä ja sorkat sutivat. Viivi oli entisellään. Hän oli naukea, hujoppimainen, tuimanhauska nainen, jonka kuiva huumori olisi pelastanut minkä tahansa hometalon kosteusvauriolta. Wagnerin hiukan härski kyyninen aforistisuus oli vertaansa vailla. Tuntien omat rajoituksensa hän flirttaili avoimesti Doriksen kanssa, mistä tämä vuonojen kasvatti oli kovasti otettu.

Herra K. katseli myhäillen rakastettunsa puhkeamista kukkaan. Pikkuriikkisen apeana hän pohdiskeli itsekseen, ettei Doris tainnut saada häneltä aina sitä huomiota, mitä tarvitsi ja jonka ansaitsi, oli suorastaan sitä vailla. Doriksen intohimo oli ratsastus ja hämyisillä talleilla liikuskeli kovin vähän kiinnostavia, herkkävaistoisia ja innostavia miehiä.

Kun keskustelussa tuli pieni tauko, herra K. kysäisi olivatko toiset kiinnostuneita tutustumaan muuhunkin kuin Vermon ilmapiiriin. Doris innostui heti, kun kuuli Wagnerin tuntevan läheisesti Bean Princessin, joka voitti Vermossa tiistaina järjestetyn 3-vuotiaiden lämminveristen vuoden viimeisen suurkilpailun. Alettiin suunnitella yhteistä matkaa raveihin Solvallaan.

Ja nyt sitten oltiin jo viettämässä joulua. Herra K,  hänen tyttöystävänsä Doris, islanninponitamma ja Viivi, julkkissika Wagnerin tyttöystävä tulivat hyvin toimeen mökkioloissa. Doris veteli heitä reellä pitkin lumisia metsäteitä. Doris puhkui intoa. Pitkästä aikaa sai syödä lunta ja lennättää  tieroja. Viivi laittoi apetta koko porukalle ja saunan lauteilla Wagner vähän -eikä ihan niin vähänkään -sikunoissaan laulahteli Juicen Joulun Tähteä, joka kertoi hänen isosetävainaastaan. "Joulun Tähti on ehdoton - (Päivi Istalaa fraseeraten:) SIKA SIKA SIKA...!"

Herra K. lauloi epävireisesti ja kerakkeita korostaen "Mun isäin lepää sorakuopass'  tuolla, tutkimatta teloitettuna", heti perään K:n poikien paremman saunalaulun, sen joka alkaa että "Läpi Turtolan, kautta Tervolan,  kuuluu hirveä jyske turskien", sitten laulettiin sakilla Nasse-sedälle   "Juokse sinä humma  kun tuo taivas on niin tumma" ja lopuksi että kengät sanoo Koo Koo Koo..
Wagner ja herra K. lauloivat: 

Tuli tuli lautta
ja meni meni lautta
vaan yksi ei koskaan tullu
kyläkunnan ämmät ne sanoovat
notta Palapan Killi on hullu.

Alkoi sataa lunta. Tuli jouluyö. Jeesus-lapsi syntyi uudelleen Doriksen talliin. Yötä myöten taivas kirkastui ja revontulet alkoivat loimuta tunturien päällä ennustaen parempaa vuotta, joka saisi taas tierat lentämään ja hännän huiskimaan.

Kesäksi odotettaisiin varsaa.