Herra K. on
saanut sähkösanoman. Lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille
voimme kertoa, että ennen sana tarkoitti lennättimen avulla
välitettyä sähkettä tai sanomalehden kaduilla myytävää
lisälehteä, jollaisia ennen radion yleistymistä julkaistiin
tavallisesti iltapäivällä huomattavien uutistapahtumien sattuessa.
Valmiina
on oltu täällä Piirillä jo viikko toista. Onko juna myöhässä? Istun
tuhruisen sateisella tasangolla lajitellen perunoita. Peltirumpu
on rikki, minulla on nälkä, isoäiti on kuollut ja hänen
hameidensa sijasta vihmalta suojaa märkä karvahattu, joka haisee
lampaalta. Jokea pitkin ajautuu veneitä täynnä
kuolleita miehiä. Kaikkialla on savua ja ajattelen sinua kaivaten.
Asuimme täällä onnellisina vuosien ajan, kunnes vatsasi alkoi
kasvaa ja partasi muuttui valkeaksi. Anna
kissalle ruokaa ja lähde kauppaan ostamaan kefiiriä, ennen kuin on
liian myöhäistä palata.
Sinun
Sara
Viesti saa herra K:n mietteisiin. Kirjoittaessaan kuolleelle rakastetulleen vuosia sitten, hän muistaa puhuneensa siitä miten kohtaaminen vanhainkodissa tulisi palauttamaan hänen elämänsä entiselleen. Piiri oli aikanaan eufemismi, joka tarkoitti paikallista piirimielisairaalaa. Sen suojissa kehkeytyi, nousi nupulle, vihannoi, kukki ja viimein kuihtui monta mieleen painunutta ystävyyttä.
Päättäväisesti herra K. nousee korkealle vuoristoiselle mäelle, jolla hotelli sijaitsee. Palveluskunta puhuu saksaa. Herra K. saa huoneensa, riisuu säärystimensä ja puhdistautuu. Sitten hän lähtee tutkimaan paikkoja. Kaikkialla on hiljaista. Vain ilmastointi humisee. Herra K. astuu hissiin. Kulmakarva koholla K. aprikoi hissin käytöstä. Hissi lähtee kiitämään nopeasti ja äänettömästi vaakasuoraan. Hississä on hämärää ja vasta nyt K. huomaa suksia kannattelevan kääpiön.
-”Herr Doktor
K.” herra K. yrittää esittäytyä, mutta pygmi, tumma
pikkumies lasketteluhaalareissa ei ole kuulevinaan vaan tekee
torjuvan eleen.
-”Nik
vertsets.”
Muutaman
minuutin jälkeen kuuluu kilahdus. Ovi avautuu ja hissitoverukset
astuvat ulos. Laskettelija, todellisuudessa ruskettunut pikkupoika
nostaa lasketteluvälineet olalleen, nostaa kättä ja kipaisee aulan
kautta ulos, ilmeisesti rinteeseen.
Herra K.
käyskentelee rauhallisesti kohti ravintolasalia. Ketään ei näy.
Tämähän on huolestuttavaa, tuumii herra K. joka omistaa hotellin
sekä sen logistiikka- ja rinnepalvelut.
Suuressa
ravintolasalissa on ollut satoja vieraita. Kynttilät palavat,
ruokailuvälineet on pantu syrjään. Valkoisille, seitinohuille
pellavaisille, brodeeratuille pöytäliinoille on karissut
sikarintuhkaa, roiskunut punaviiniä ja varissut partakarvoja. Osa
viinilaseista on puolillaan. Joissakin tuhkakupeissa palaa vielä
kesken jäänyt savuke. On kuin täältä olisi lähdetty kovalla
kiireellä. Yksi tuoli on kaatunut.
”Omituista,
todella omituista”, herra K. miettii. Vaanivin, harkituin askelin
hän kävelee kohti ravintolasalin takaseinää. Agneta
Petrovna on ilmeisesti sisustanut salin uudelleen hänen
käydessään pääkaupungissa.
Koko seinää
peittää värikäs valokuvatapetti, jossa yksittäiset puiden lehdet
ja niillä köynnöstävät liaanit, orkideat ja lihansyöjäkasvit
erottuvat ja tuntuvat liikkuvan sekä tuoksuvan. Tapettiin on
aseteltu laitteet, joista viidakon äänet, lintujen huumaava laulu,
laiduntavien apinoiden rupattelu ja tuulen kohahtelu latvustossa
kuuluvat. Seinä säteilee hautovaa lämpöä.
Agneta
Petrovna on kekseliäs sisustusarkkitehti. Tällaisen paratiisin
hän on luonut näille kolkoille vuorille. Juuri kun suuri
taantuma alkoi ja väki näytti lopettaneen käymisen kokonaan.
Herra K.
astelee päin lumoavaa seinää ja ennen kuin huomaakaan
hän astuu sen läpi. Apinoiden kirkuminen yltyy korvia huumaavaksi,
lehvistöstä lähtee raakkuen ja isoja purjemaisia siipiään
läiskytellen outo, eksoottinen lintu. On kuumaa kuin tropiikissa.
Eikä ihme. Luita ei ilman
lämpöä rikota, K. tuumii hikoillen. Hautoo se rikki vahvankin
parkin, sisäinen monologi jatkuu. Hän joutuu luopumaan
puvuntakistaan, solmiostaan ja kengistään. Sinänsä kiusallista
herrasmiehelle.
Herra K. tallustelee punaista, pölyävää polkua pitkin alas jokirantaan, josta alkaa kuulua kovaa kartun jytkettä ja naisten sointuvaa rytmikästä laulua. Kylän naiset ovat kai pyykillä.
Herra K. tallustelee punaista, pölyävää polkua pitkin alas jokirantaan, josta alkaa kuulua kovaa kartun jytkettä ja naisten sointuvaa rytmikästä laulua. Kylän naiset ovat kai pyykillä.
Herra K.
huikkaa tervehdyksen naisille, jotka kääntyvät katsomaan
pienikokoista mustaa poikaa. K. vilistää
paitasillaan rantaan. Naisryhmästä irtaantuu paksuhuulinen pullea
musta nainen ja hölkkää kohti herra K:ta, kaappaa tämän syliinsä
ja tanssii punaisen saven peittämällä tanterella riemusta kiljuen.
I
got my baby back!
Herra K. painaa
nenänsä naisen rintojen väliin ja huoahtaa helpotuksesta. Kausi on
pelastettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?