Sinulla
on tunne, että sinua vakoillaan. Suopeat, joskin täydellisen
välinpitämättömät tahot seurailevat puuhiasi, vaellustasi täällä
ajassa. Harvoin olet oikeassa. Nytpä olet. Senkin silmätikku.
Henkilötunnustyyppistä
henkilötunnistejärjestelmää ei ole suostuttu ottamaan käyttöön
demokratian ja luokkajaon kehdossa Yhdistyneessä Kuningaskunnassa
vedoten yksityisyyden suojaan.
Sen
seuraus on, että asiat monimutkaistuvat. Britanniassa sellaiseen,
missä henkilöllisyys on pitävästi osoitettava, joutuu antamaan
näytön asunto-osoitteestaan esim. tuomalla näytille "utility
bills": sähkölaskuja, vesilaskuja, maksetun kiinteistöveron
kuitteja tai muuta materiaalia.
Byrokratia
vaatii eri tarkoituksiin monenkirjavaa lippusta ja lappusta, passilla
voi osoittaa kuka olet, mutta laskutusosoitteesta on annettava
todistusaineistoa. Maan tapana ovat myös erilaiset "references",
eli on hankittava suosituskirjeitä useilta eri tahoilta, eikä
esimerkiksi sukulaisia hyväksytä suosittelijoiksi.
1940-luvun ajattelumallin mukaan olemme Suomessa eläneet jo vuosia orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa viranomainen, useimmin kela tai pankki, myös verottaja, tietää minun asiani paremmin kuin minä itse. Missä kohti julkisuuden kipuraja tulee vastaan, vai onko se mennyt jo kauan sitten ohi? Toisaalta ollakseni rehellinen minua ei tippaakaan kiusaa se, että verottaja esitäyttää veroilmoitukseni, pankin asiakaspalveluvirkailija tuntee laina- ja luottokorttihistoriani sekä miltei nuhteettoman maksuorjaurani vaiheet, poliisi ylinopeus- ja putka-anamneesini ja terveydenhoitaja maksa-arvoni ja rasvaprosenttini. Kaupan täti tietää vuosia taaksepäin, mitä kaljaa juon, millaista makkaraa syön samoin kuin kissojeni ruokavalion. Apteekki tuntee kissojeni matolääkehistorian, eläinlääkäri kissojen rokotusajat, parturi hilseeni laadun, pesula mattojen ja pukujeni pesuohjelmat, nettioperaattori millä sivuilla surfailen ja CIA loput. Supo tutkii terroristiyhteyksiäni, koska kaksi vuotta sitten vippasin kympin marokkolaismiehelle, joka väitti olevansa junalla matkalla Keravalle katsomaan sairasta äitiään.
1940-luvun ajattelumallin mukaan olemme Suomessa eläneet jo vuosia orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa viranomainen, useimmin kela tai pankki, myös verottaja, tietää minun asiani paremmin kuin minä itse. Missä kohti julkisuuden kipuraja tulee vastaan, vai onko se mennyt jo kauan sitten ohi? Toisaalta ollakseni rehellinen minua ei tippaakaan kiusaa se, että verottaja esitäyttää veroilmoitukseni, pankin asiakaspalveluvirkailija tuntee laina- ja luottokorttihistoriani sekä miltei nuhteettoman maksuorjaurani vaiheet, poliisi ylinopeus- ja putka-anamneesini ja terveydenhoitaja maksa-arvoni ja rasvaprosenttini. Kaupan täti tietää vuosia taaksepäin, mitä kaljaa juon, millaista makkaraa syön samoin kuin kissojeni ruokavalion. Apteekki tuntee kissojeni matolääkehistorian, eläinlääkäri kissojen rokotusajat, parturi hilseeni laadun, pesula mattojen ja pukujeni pesuohjelmat, nettioperaattori millä sivuilla surfailen ja CIA loput. Supo tutkii terroristiyhteyksiäni, koska kaksi vuotta sitten vippasin kympin marokkolaismiehelle, joka väitti olevansa junalla matkalla Keravalle katsomaan sairasta äitiään.
Ne
pirut eivät onneksi tiedä, mitä minä oikeasti ajattelen tästä
kaikesta. He eivät tiedä, että aidosti rakastan Isoa Veljeä.
Olenhan sellainen itsekin.
30.12.2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?