Valkoiset
jauhotetut kasvot pyörähtelevät harmaalla kivisellä alustalla ja
muuttelevat koko ajan muotoaan. Ne litistyvät, venyvät,
kaareutuvat, ohentuvat ja taipuisasti muuntuvat armottomien, mustien
karvojen peittämien käsien otteessa, jotka lennättävät ne ilmaan
sillä itsepintaisella meluisalla riemulla, joka on ominaista vain
rakastuneille naisille, hellyydenkipeille rotukoirille ja
italialaisille pizzakokeille.
Lentokoneen
ikkunasta näkyy kilometreittäin tätä samaa pastataikinaa, jota
julmuudessaan sokaiseva valo leipoo. Kuin piestynä, kaaviloituna,
keitettynä, paistettuna ja monilukuisilla merenelävillä, basilikan
lehdillä ja ennen kaikkea iljettävällä tomaattimurskeella
ryyditettynä söheröisessä kuohuviinipöhnässä kieriskelet liian
kapealla penkillä köytettynä kiinni tähän murisevaan ja
huojuvaan rakkineeseen, josta ei ole uloskäyntiä. Hikoat,
pissittääkin, maha mouruaa miltei yhtä lujaa, kuin lentokoneen
ärjyvät moottorit. Torkahtelet ja heräilet; huulet rohtuneina,
kärsien kuin ristiinnaulittu, jota Pyhä Madonna Pietassa kantaa
sylissään.
Kuinka
olet joutunut näin kurjaan tilaan?
Lyhyesti:
sinut on huijattu matkustamaan vieraalle maalle, pois isiesi
asuinsijoilta. Perheen vahvat ainekset ovat todistelleet todistamasta
päästyään, kuinka rentouttavaa on pimeän syksyn loskakeleistä
lointua valoon, aurinkoon, ihmisten, kulttuurin ja uusien elämysten
vilvoittavaan autuuteen.
Itseksesi
olet murissut, ettei ole sen mukavampaa, kuin istuskella omassa
kodassa tai puisessa majassa järven rannalla yksinkertaisen
tulisijan äärellä tuijotellen loimuihin tiristellen
veden viljaa laudalla. Ajatella kaareutuvia ajatuksia, joiden sisältö
on alkulukujen estimoinnin, peliteorian ja kolmannen asteen
diffrentiaalilaskennan sovellus kun aika-avaruusjatkumon
singulariteetti lähenee nollaa. Ottaa
naukki eli pari ja äkäytyä nokimustaan kynttilänvaloiseen
saunapöksään vihtoen huikeassa pätsissä nahkaasi vastalla,
joka koko kesän tuoksun ja tunnon öttiäisineen, sadepuuskineen ja
helteineen saa mielesi etukamariin aiheuttaen siellä miellyttäviä tunnelmia.
Musta
pimeä turvallinen metsä tohahtelee selkäsi takana. Tänne ei
musulmaani tai muu vainolainen osu pommivöineen. Vain naapurin karhu
saattaa äristä niemen takana, kun ei ruoja rupea routimaan sitten
millään, jotta saisi talvipesän kuivaksi. Nyt kuntta valaa vettä
ja herkkä se on märälle Ursuksenkin persii talvea vasten.
Mätöjä,
sieniä ja marjaa on ollut ennätystahtiin; nyt pitäisi köntsähtää
alalleen ja ruveta näkemään unia naaraista.
Vaan
ei, herran tähden! Roomaan pitää lähteä, asumaan keskelle
miljoonakaupunkia, jonka joka ikinen kansalainen on palkattu
pettämään, naruttamaan, rahastamaan ja kiskomaan sinua ja tuhansia
kaltaisiasi. Asunto on jokseenkin siisti. Suihkussa hana jää
käteen, avain katkeaa lukkoon ja naapurit käyttäytyvät oudon
tuttavallisesti; tervehtivät, vaikka teitä ei ole edes esitelty.
Kirkonkellot
moikuvat kaiken aikaa, liikenne pauhaa, tuhat potentiaalista
taskuvarasta huutaa kadulla toisilleen nopeasti ja hirvittävän
kovalla äänellä.
Joka
ainoa evään murena jonka saat lapettua kitaasi, pitää kielillä
sönkkäämällä tilata ja huitoa korville kerjäläisiä,
kaupustelijoita ja muita mankujia. Tarjoilijat esittävät
naurettavan korkeita laskuja jostakin sottaisesta vehäjauhomoskasta,
jota on erehdyttämismielessä valeltu öljyllä ja äitelän
makuisilla mausteilla. Viini on hapanta latkua, joka saa
vuosikymmeniä piilossa olleen mahakatarrisi taas intoutumaan.
Paikallinen farmaseutti ei ole kuullutkaan omepratsolista tai edes
samariinista.
Samassa
jonossa kymmenen tuhannen muun kurjan kanssa pällistelet
taideaarteita, jotka kuin kiusalla on raapusteltu kattoon, niin että
niskat menevät iankaikkiseen jankkiin. Hiki haisee, oppaat
selittävät, kerjäläiset ovat säälittäviä, kunnes virka-aika
loppuu, jolloin he keräävät rekvisiittansa ja lähtevät kotiin
viemään emännälle tilipussia.
Sitten
heräät levottomista unistasi, ulkona on pimeää ja sataa.
Oulunsalon lentokentän valot näkyvät jo. Olet pelastettu. Pääset
metsän peittoon taas. Tutti bene.
(30.10.2005)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?