Herään
kylmään. Ohut huopa, jonka olen vaihtanut vangilta numero TE 3251
varastamani N90-smartphonen akkuun, on valahtanut alalaverille.
Päässäni soi taukoamaton melodinen vihellys. Yritän tunnistaa
sävelmää. Siinä on riffejä entisen elämäni ranskalaisista
koroista, haikea pariisilainen harmonikan poljento, ripaus
angostuuraa, vahva kyyneleet silmiin tuova calvados. Sävähdän.
Olin
syyllistynyt ajatusrikokseen. Kaksoisajattelen kiireesti, miten
tärkeää itsetuntemuksen kautta on ruotia itsestään
vanhakantainen kuona. Sitä kautta voin palata takaisin entiseen
elämääni vailla niitä rasitteita, joista en nyt haluaisi puhua.
Pohdin, voisinko Koordinaattorin järjestämässä
itsekritiikkipalaverissa käyttää tätä havaintoa hyväkseni. On
edullista tunnustaa pienissä erissä, jolloin varsinaiset rikokseni
jäisivät vähemmälle huomiolle, kaksoisajattelen.
Huoahdan.
Näin pitkälle on tultu. Minä, lahjakas lääkäri, ihmissielun
insinööri, hyväksyn ilman epäilyä ansainneeni sen kohtelun, joka
osakseni koitui.
Manipulaatio
on Armoa.
Itsesääli
on Voimaa.
Hyvyys
on Murhaa.
Tämä
leirimme motto auttaa minua kasvamaan manipuloituna ihmisenä,
viisaana yrittäjänä ja armahdettuna. Lämmin aalto hulvahtaa
lävitseni ajatellessani Koordinaattoria, isäistäni, pikku aurinkoamme, joka pitää meistä huolen hyvinä
ja huonoina aikoina. Harva on nähnyt hänet, hänestä ei ole kuvia.
Hänestä ei saa puhua. Hänen musta helikopterinsa ilmaantuu joskus
työmaamme ylle ja seurailee, kuinka motot, kaivurit ja
hehtaarirobotit meidän käsiemme herkkien liikkeiden ohjaamina
toteuttavat Suunnitelmaa.
21.10.2005
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?