Isänmaallisuus

Herra K kertoo: 

"Pienen pohjoissavolaisen kansakoulun kasvattina jouduin elämäni vaarallisimpaan paikkaan siihen mennessä. Hammaslääkäri odotti. Kylän hammaslääkäri oli uhkea keski-ikäinen, mielestäni hirveän vanha rouva Noukki, jota me lapset aiheestakin pelkäsimme. Hän ei koskaan puuduttanut pyynnöstä huolimatta, välineet olivat vanhoja ja hänellä oli kova, kantava ääni.

Klaudios Ptolemaioksen aikoinaan esittämän geosentrisen maailmanselitysopin mukaan kaikki yöllisen tähtitaivaan avaruusromu kieppuu ympyränmuotoista rataa liikkumattoman maapallon ympäri. Vaikka Ptolemaios ei ollutkaan oikeassa, eivät Kopernikuksen myöhemmin esittämät teesit aurinkokeskeisyydestä tuoneet sen enempää totuuden valoa ihmiskunnan ylle. Lajin edustaja on tiennyt kaukaisista ajoista lähtien, että maailmankaikkeus pyörii hänen nöyhtäisen napansa ympärillä.

Psykologiasta olemme oppineet, että ihminen käy kehityksessään läpi lukuisia eri vaiheita. Näistä peilivaihe on se, jolloin ihminen viimein tunnistaa itsensä yksilönä. Älyllisesti suuntautuneet ovat juuttuneet pysyvästi peilivaiheeseen. Juuttuneet on tosin hieman epätarkka ilmaus, sillä tosiasiassa me älylliset narsistit tarraudumme siihen kynsin ja hampain.

Hammaslääkärin vastaanotolla tuoksui pelolta. Myöhemmin olen tunnistanut voimakkaiden puhdistusaineiden aromin; se oli sairaalan hajua. Vastaanottotilassa rouva Noukki käski minun avata suuni ammolleen. Tottelin häntä ja hetkessä pieni, joskin pahasuinen kitani oli täynnä sylki-imureita, pahanmakuista mönjää ja pistäviä, survovia, surisevia ja ääretöntä kipua aiheuttavia instrumentteja. Olin aivan varma, että kuolisin siihen paikkaan. Synnin palkka on kuolema. Olimme veljeni Sepon kanssa käyneet mummolan naapurissa salaa katsomassa riihessä laudalla makaavaa vainajaa, Anttua, joka oli eläessään ollut renkinä Kustilan talossa. Hän näytti ihan tavalliselta, vähän kalpealta, mutta kukapa kuollut ei olisi kalpea.

Mummo kertoi Antun olleen kova työmies, mutta rintatauti oli hänet sitten vienyt. Sodassa hän oli oppinut juomaan ja se oli syntiä se.

Olin itsekin tehnyt paljon sitä, mitä opettaja nimitti synniksi. Olin kiroillut, rääkännyt kissaa ja tapellut Sepon kanssa nenä veressä. Olin varastanut äidin käsilaukusta rahaa, repinyt tahallani Sepon aapisen ja ampunut pikkulintuja tehokkaalla ritsallani, josta olin aika ylpeä. Nyt siis olin saava palkkani pahoista töistäni.

Olin sokea, silmäni vuotivat vettä ja kun lääkärin puuhakkaat sormet kaivelivat kipeää suutani yritin muistella Paavo Ruotsalaisen puheita armosta, joka oli mummon lempiaihe. Välähdyksenomaisesti mieleeni tuli, miten olin istunut mummon sylissä seuroissa Ukko-Paavon savupirtissa ja laulanut virttä, vaikka en tuohon aikaan vielä osannut puhua. Yritin veisata, mutta vain jonkinlainen ölinä pääsi kurkustani.

"Älä vingu", lääkäri tokaisi ja otti pääni tukevalla otteelle isojen rintojensa väliin. Taas uusi haju hulvahti nenääni. Siinä oli hajuveden ja naisen tuoksua ja lisänä outo kirpeä lemahdus, jonka alkuperä selvisi minulle vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin juodessani osakunnan juhlissa viskigrogin. Äkkiä päässäni välähti sokaiseva valo. Kun toinnuin, lääkäri näytti voitonriemuisena pihtien päässä surkeaa hammasta, jossa oli monta juurta. Leukaa jomotti ja tunsin itseni sairaaksi pieneksi pojaksi, kun vastahakoisesti lompsin koululle.

Siellä oli tapahtunut ihmeitä. Minut ohjattiin luokan sijasta koulun juhlasaliin, jossa pulpetit oli järjestetty riveihin. Istuimme hiljaa kuunnellen isosta mustasta radiosta surumusiikkia, muistosanoja ja laahaavaa, ikävää musiikkia, josta mieleeni tuli sade ja räntäilmat. Kyykötin pulpetissani kipeää poskeani pidellen, itkua tuhrustaen ja odotin kidutuksen päättyvän. Salissa seisoi rehtori, silmälasipäinen nuorenpuoleinen mies, joka silmä kovana seurasi, ettemme tehneet vallattomuuksia.

Hankaava, jurnuttava musiikki, radiosta tulvivat paukuttelevat puheet ja ohimoita raastava virrenveisuu sykkivät suoraan raadeltuun suuhuni ja leukaluuhuni. Olin vajonnut apatiaan pieksetyn eläimen lailla, kun näin silmäkulmastani rehtorin lähestyvän olinpaikkaani. Lämpösäteily heijastui hänen kädestään, kun hän asetti sen pääni yläpuolelle, sitä kuitenkaan koskettamatta ja lausui oudon vavahtelevalla äänellä:

-Kaarlo on harvinaisen isänmaallisen poika.

Tuolla hetkellä tunnistin itseni yksilönä maailmankaikkeudessa, jossa ihmisten välistä ymmärrystä ei ole."

_____________________________________________

Johan Julius Christian "Jean" /"Janne" Sibelius haudattiin valtion kustannuksella rakastamansa Ainolan puutarhaan vuonna 1957.

22.9.2007

Lataa ja harkitse

Poliisilaitosten on aina pyydettävä käsiaseluvan hakijaa esittämään lääkärinlausunto. Lausunnosta on käytävä ilmi, että hakijalla ei ole sellaista psyykkistä sairautta tai mielenterveysongelmaa, johon liittyy vaara vahingoittaa itseä tai muita.

- Uusi ohje

Kansalainen A. hakee lupaa käsiaseelle. Terveyskeskuslääkäri tutkii viran velvoittamana ja lain uhalla tietokantoja.  Atk-järjestelmän kuin onnen kantamoisena toimiessa juuri tällä nimenomaisella ajan hetkellä terveyskeskuslääkäri huomaa potilaan käyttävän varsin suurta määrää masennuslääkitystä ja tämän tukena myös psykoosilääkitystä.

Terveyskeskuslääkäri lähettää A:n tuntemalleen, puolikesylle originellille mutta syyntakeiselle psykiatrille, joka toteaa lausunnossaan kunnian ja omantunnon kautta kirjoíttaneensa hoidossaan olleelle ja näin muodoin tutulle rakennusmestari A:lle, jolla on myös panostajan tutkinto, useita SVB-lausuntoja pysyvää työkyvyttömyyseläkettä varten masentuneisuuden ja ajoittaisten vainoahdistusajatusten vuoksi.

Alavireyttä on ollut, pelkotiloja ja rintaanpistämistuntemuksia tutkittava on raportoinut myös. BDI 33, Hamilton siisti, haukku hyvä, seisoo kuvaa nro 7, harjakset 3 mm, BMI 36,1, MÅRDS 23, GGT 54, CDT 0,67, TPR pr sileä, hanskaan jm, Vt 0.

Ortopedin lausunnon mukaan A. on räjähdysonnettomuudessa menettänyt molemmat jalkansa, jotka eivät yleisen elämänkokemuksen perusteella tule kasvamaan ennalleen. Invalidin autoverohyvitykseen A:n ei kuitenkaan katsota olevan oikeutettu.

Eläkevakuutusyhtiöt XEL, Rubiola, Tolmarinen ja viimeksi Cela ovat todenneet A:n täysin työkykyiseksi tehtäviinsä, vaikkakin A. on kokenut ajoittain lievää apeutta, jonka syyt ovat reaktiiviset, mutta joka ei ole omiaan vähentämään A:n kykyä toimia työssään tai siihen verrattavassa työssä. Erillisellä päätöksellä Cela hylkää A:n hakemuksen ammatilliseen kuntoutukseen kultasepäksi huonoon peruskoulutukseen, ikään ja A:n heikkolahjaisuuteen liittyen.

Reaktiivisina syinä erikseen Rubiolan päätöksessä mainitaan A:n kokema taloudellinen ahdinko ja riidat konkurssiin menneen virolaisperäisen työnantajan ja viimeksi palkkaturvaviranomaisten kanssa. Osatekijänä pidetään tutkittavan konfliktihakuisuutta, jota tosin ei lausunnoista ilmene, mutta jota esittelijän suvussa on senkin edestä (äänestyspäätös 3-2, jossa puheenjohtajan ääni voitti).

Psykiatri kertoo A:n haastateltuna olevan eloisa, suurikokoinen, äänekäs ja kielellisesti lahjakas punakka mies, jonka orientaatiotaso on normaali ja kognitiiviset funktiot iänmukaiset.

Haukku hyvää, poikkeuksena edelliseen saa Ro:n äititaulussa hyvän ja korrektin populaarivastauksen. Vihamielisyyttä ei kysyttäessä esiinny. Kovennetussa konfrontaatiossa lyö takaisin avokämmenellä.

Syyksi aseentarpeelleen A. mainitsee hiljalleen virinneen ampumaharrastuksen, jota etenkin viime aikoina eläkevakuutusyhtiöiden XEL, Rubiola, Tolmarinen ja viimeksi Cela antamat päätökset ovat olleet omiaan motivoimaan. Erityisesti tyhmäksi leimaaminen tätä Mensan jäsentä ja shakin suurmestaria ****tti.

Johtopäätöksenään psykiatri suosittelee A:lle käsiaseluvan myöntämistä, mutta pitää A:n hakemusta kertatuliaseelle selkeästi alimitoitettuna ja kaliiberikokoa ehdottomasti liian pienenä.

28.9.2008

Mustikkapiirakkaa armopöydästä

On ollut aika, jolloin herra K. tuolloin tällöin kävellä teputteli hivenen latuskaisilla, mutta muuten kriteerit täyttävillä töppösillään baariin, jota silloinen sukupolvi nimitti komeasti anniskeluravintolaksi.

Tuontapaisen paikan luonteeseen kuului, ettei sinne hyväksytty miehenpuolia asiakkaiksi ilman pikkutakkia ja solmiota, joita ketterät, uutterat ja monipuolisesti lahjakkaat, liikevainuiset vahtimestarit vuokrasivat asiakkailleen kuranttia vastapalvelua vastaan. Se saattoi olla kymppi pari, drinkki vuoronvaihdon aikaan tai vaikka huojennus kuormasta takkaklapeja mökkinaapurille.

Herra K. oli erikoistunut lasten korvien katsomiseen.

Isolla, julmannäköisellä maastoautonkokoisella miehenkorstolla kun saattoi olla myös omat herkät paikkansa; saattoi olla vaikka vallan pätevä vaimo ja monta vilkassilmäistä lasta tämän kanssa. Eräänkin Eetu-nimisen portieerin kanssa herra K. johtuen ammatistaan lääkärinä oli selkeä jako: tohtori K. katsoi ja hoiti Eetun poikien korvat ja herra K. nautti sitä, mitä tavataan kutsua diplomaattiseksi koskemattomuudeksi. Kaikessa. Loppuun asti.

Näin ei ole poissuljettua, että eräänä syksyisenä iltana herra K. saapui lempipaikkaansa hieman liikutettuna. - Liikutetussa tilassa, kuten tavattiin sanoa kostean sukupolven nuoruusvuosina, jolloin vain lällärit joivat keppanaa, perusdrinksu oli votka ahtojäillä ja viini Algeriasta.

Sivuhuoneen pikkupöydässä valkean pöytäliinan äärellä istui yksikseen neitonen, jonka seuraan herra K. sukoilematta liittyi. Seuranneessa keskustelussa herra K. mainitsi erikseen pitävänsä toisen täsmällisyydestä. Tämä tummakulmainen kaunotar oli istunut paikalla jo edellisenä iltana, mutta joutunut poistumaan kiireitään valitellen. Tapaaminen oli sitten sovittu tälle kellonlyömälle.

Nyt puheeksi osui taide.

Kävi ilmi, että neiti, jonka nimi oli lipsahtanut herra K:n muistista omille erikoisille, tutkimattomille ja mittaamattomille teilleen, oli toiminut jonkin aikaa sitten erään taidemaalarin alastonmallina. Herra K. sytytti huolettomasti päätään keikauttaen pitkän panatellosikaarinsa ja kysyi vaikutelmia. Neitonen, jonka nimeksi paljastui ja vakiintui Saara, kertoi omituisimman tehtävän olleen, kun hän maata kellotti taideluokan edessä kelteisillään ja Taiteilija asetti hänen pienen, soman, litteän vatsansa päälle palan mustikkapiirakkaa ja kehotti sitten oppilaitaan maalaamaan tämän asetelman. Palanen oli tuntunut kylmältä ja tahmealta. Saara oli jopa tuntenut ihollaan Taiteilijan sormenjäljet. Herra K. mietti, voisiko niistä ottaa muotin. Taiteilija itse oli poistunut Suomalaisen Klubin suuntaan ja palannut tunnin loppupuolella. Reilusti hän kuitenkin aina maksoi ja keikat olivat kertaluonteisia.

Koska herra K. ja Saara olivat jo jakaneet toisenkin viinipullon, molemmat tunsivat fasinoitumista, imponoitumista ja intresseerausta aiheeseen. Saara muisteli, kuinka oli isänsä kanssa Keski-Suomessa mustikassa ollessaan tavannut tuoreen karhunjätöksen, joka oli saanut mukana olleen ajokoira Tomin uikuttaen pakenemaan. Herra K. puolestaan muisteli silmät puoliummessa sikariaan imeä lupsutellen, miten Nilsiän Tahkovuorella mustikkaa riitti, kun he mummon kanssa soutivat Karsanlahdesta Syvärin toiselle puolelle. Erityisen muistettavaksi tämä mustikkaretki muodostui, koska Nilsiän kirkolla näytillä ollut neekeri oli osunut paikalle ja pyytänyt kyytiä Tahkovuorelle. Mummo Otteliaana Holmström oli hyväsydäminen ihminen ja kun kävi ilmi, että laihahko musta mies olikin matkalla Aholansaareen körttien seuroihin, sinne soudettiin.

Tuosta mustikkareissusta seurasi tapahtumia, jotka mullistivat historiaa, vaan kukapa sen olisi arvannut. Aholansaaressa savupirtin hämyssä veisattiin virsiä ja teologian tohtori Nyang'oma Obama,jonka paikallinen kirkkoherra oli tuonut Ambomaan lähetyskentiltä evankelioimaan Suomessa, todisti väkevästi siitä, miten Jeesus oli muuttanut hänen ja hänen sukunsa elämän.

Useita ihmeitä oli tapahtunut. Muun muassa Nyang'oma oli kokenut, miten ilmaa raskaampi laite oli pysynyt ilmassa kovan äänen avulla. Tämä jos mikä oli todiste jumalan hyvyydestä, oli Nyang'oma opastanut. Mutta ennen kaikkea on armo. Sen päälle ei passaa krossata ja omalla ansiolla ei ole asiaa taivasten valtakuntaan. Tämän on itse Lutherus selvästi lausunut. Maailmallinen ja riettauden tie vie helvettiin, mutta armopöytä on meille jokaiselle aukinaiseksi katettu , jos henki on altis ja liha kuulas. Kolkuttakaa, niin teille avataan, mutta mahoon maahan pudonnut siemen kuivuu ja kuolee, niin että rätkähtää.

Herra K. oli tuolloin vielä nuori mies, koulua käymätön. Mummon mustikkapiirakka oli sitten ja siten saamassa ja saanut arvaamattomia semioottisia eli merkitysopillisia merkityksiä herra K:n piiloisessa tajunnassa eli ajukopassa, kuten Otteliaanan Kalle-puoliso tapasi sanoa.

Kaikella on loppunsa ja seurauksena. Niin on myös pitkillä illoilla. Joskus viini on juotu loppuun, kynttilä laskeutuu, aamu alkaa sarastaa, valot sammuvat ja väsyneet vetäytyvät levolle. Saksalaiset rakentavat valtakunnissaan sangen käyttökelpoisia taksiautoja ja sellaisella herra K. ja Saara ajelivat Saaran asunnolle vähäiseen lähiöön, pieneen kaksioon.

Aamutoimien jälkeen neiti, sittemmin rouva K. tarjosi aamupalaksi aspiriinia, kupin äreää mustaa kahvia ja palan mustikkapiirakkaa.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin rakkauden edelleen sitkeästi palaessa eräästä mister Obamasta, pastori Nyang'oman veljenpojan serkusta tuli USA:n presidentti. Mummo on kirkkomaalla kevyen multavassa hiekkaharjussa ja ravintolasta on tehty pakolaiskeskuksen toimisto

Jo vuosia aiemmin Saara-rouva on paljastanut, ettei hän suinkaan edellisiltana ollut käynyt lähelläkään Eetun paikkaa. Se oli kai ollut joku toinen tummakulma.

31.1.2009

Muutoksen pysyvyys

 "Käsitätte minut väärin", sanoi kunnanjohtaja, "en suinkaan pidä kirjettä merkityksettömänä, selitykseni ei suinkaan halvenna sitä, päinvastoin. Herra K:n yksityiskirje on tietysti paljon merkitsevämpi kuin virallinen kirjelmä; mutta tähän kirjeeseen ei sisälly sitä merkitystä jonka te siinä näette." 

-Katkelma Franz Kafkan romaanista Linna, Das Schloss, joka julkaistiin postuumista vuonna 1926. Suomennos Aarno Peromies, Otava 1964

Kaikki mitä nyt tulen kertomaan tästä tapauksesta, on luottamuksellista. Voinhan luottaa vaitiolonne? Tämä on muutenkin niin vaikeaa.

Kiitos. Työssäni psykiatrisessa avohoidossa ja sen hallinnossa törmään toistuvasti tilanteisiin, jotka vaikuttavat päällisin puolin uskomattomilta, epätodennäköisiltä ja suorastaan surrealistilta.

Katsokaas – alamme on sellainen. Todellisuus on moni-ilmeinen, prisman, heijastavien peilinkappaleiden kautta tapahtuvaa valojen välkähtelyä virtaavassa epäjatkuvassa väliaineessa, vaikkapa vedessä. Leikillisesti voisi sanoa, että diskopallo ymmärtää elämää paremmin kuin filosofit. Filosofointi ja vanhojen kirjoitusten tutkiminen ovatkin lempiharrastuksiani.

Tutustuin herra K:n tapaukseen ensimmäisen kerran epäsuorasti erään hallintokantelun käsittelyn yhteydessä. Etuusarvioissa on paljon tarpeellista, mutta joitakin tahoja turhauttavaa paperisotaa, lausuntoja ja muodollisuuksia, joiden edellyttämällä vakavuudella niihin on suhtauduttava, kuten on välttämätöntä viranomaisten kanssa asioitaessa.

On muistettava, kuinka valtava koneisto ja mittava virkamiesten työ on aina mitä pienimmänkin asian valmistellut, esittänyt päätettäväksi ja lopulta toimeenpantavaksi määrännyt. Virkamiehet ja oikeusoppineet on nimetty virkaansa, ettei yksikään päätös rikkoisi mitään annettuja lakeja tai asetuksia vastaan. Mutta asiaan.

”Kun herra K. eräänä aamuna heräsi levottomista unista huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi.”

Asiakirjatietojen mukaan K. oli hyvin suuri, kovakuorinen syöpäläinen ja tottumattoman silmään epämiellyttävä maata viistävä olento. Kertomansa mukaan herra K. mietti, mitä hänelle oli tapahtunut. Ammatikseen herra K. toimi kauppamatkustajana. Työpäivät venyivät pitkiksi ja kokemuksensa mukaa K. joutui raatamaan kello viidestä aamulla iltamyöhään saadakseen rahaa, jolla voisi elättää vanhempansa ja sisarensa.

Herra K:n maailma on rakentunut kauppamatkustajan työn varaan. Myöhästyminen junasta, joka vie hänet asiakkaiden luo, on traumaattista. Menettäessään työnsä herra K:lta viedään se, jossa häntä arvostetaan. Erottaminen merkitsee K:lle hänen elämänsä ja arvokkuutensa katoamista. Hänellä ei ole sisältöä elämässä. Hänen paikkansa on perheessä elättäjän osa. Jos hän ei enää tuo rahaa, hän on syrjäytynyt yksilö. Näin herra K. aluksi ajattelee.

Perheen jäsenet ottavat herra K:n muutoksen hämmentyneinä vastaan. Aluksi kukaan ei ole huomaavinaan sitä, että K:n on vaikea liikkua kahdeksalla raajallaan, että hän syö epäsiististi ja sen ettei hän kykene lähtemään työhön. Äreä, huonokuuloinen isä patistelee poikaansa työhön, mutta luopuu kun yritys ei tuota tulosta.

Isää lohduttaa, että herra K. kykenee luomaan luottamuksellisen ja tiiviin suhteen olohuoneen sohvan takana asustelevaan vaaleanpunaiseen virtahepoon, joka on koko perheen lemmikki, mutta erityisesti isän suosiossa.

Vaikka herra K. ei vaikuta mitenkään kärsivältä, äiti soittaa paikalliseen neuvontapuhelimeen ja tiedustelee, miten pitää toimia kun poika on muuttunut suunnattomaksi syöpäläiseksi. Espanjan Monte del Castissa sijaitsevan call centerin virkailija konsultoi vuorossa olevaa mentoriaan ja ohjaa perheen paikalliseen sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen yhteispäivystykseen.

Sosiaali- ja terveyskeskuksen yhteispäivystyksen iltavastaanotolla lääkärivuokrausfirma MedMillionin palkkaama 22-vuotias terveydenhuollon ja välskäriopin kandidaatti Jedi Martikainen hieraisee silmiään, kun vastaanotolle kipittää kimeästi vinkuen ja kirskuen ruskea, russakkaa muistuttava satakiloinen hyönteinen saattajanaan humalainen vanha mies.

Koska Jedi Martikainen ei ole opinnoissaan medisiinan ammattikorkeakoulussa käynyt vielä transformaatio-opin cum laude-tasoista muodonmuutosten kurssia, hän kysyy neuvoa takapäivystäjältään.

Tohtori Tieto Tampio on yksityisvastaanotollaan, eikä ehdi ottaa asiaan enempää kantaa kuin että arvelee parhaaksi konsultoida psykiatria. Ylilääkäri Ior Davidonov löytyykin läheiseltä ratsastustalliltaan ja hän poikkeaa pikimmiten tapaamaan herra K:ta ja tämän isää.

Tohtori Davidonov haastattelee isän ja pojan lyhyesti sekä kutsuu koko perheen vastaanottokokoukseen mentaalihygienian laitoksen transformaatiopoliklinikalle. Herra K. tulee muistamaan loppuikänsä tri Davidonovin kysymyksen palaverissa, jossa ovat mukana Henni-sisko, ylihuolehtiva äiti, isä, virtahepo, herra K. ja perheen palvelija Gertrud sekä moniammatillinen tiimi. Kädet liitettyinä leuan alle pukinpartaan kiinni maten puoliksi tuolissaan tohtori maripaidassaan, jossa näkyy olevan läikkä päivälläsyötyä hernekeittoa kysyy:

”Herra, K. Mitä luulette. Kuinka äitinne vastaisi, jos hän olisi paikalla. Kuinka kauan olette tuntenut itsenne suunnattomaksi syöpäläiseksi?”

Äiti sanoo:”Mutta minähän olen paikalla!”

Tohtori Davidonov: ”Älkää keskeyttäkö. Kuinka kauan?”

Hra K. katsoo anovasti äitiä ja isää. Molempien ilme on sulkeutunut ja poissaoleva. Vain Hennan posket ovat punehtuneet. Gertrudin suu on mytyssä. Herra K. kuiskaa:

”Emmä tiiä. Vissiin aina.”

Davidonov hymyilee lempeästi: ”Aivvan. Oikein hyvä. Jatkakaa samaan malliin. Kuusisataa euroa. Voitte maksaa kassaan.”

Kansansirpaleiden eläkelaitokselta ja eläkevakuutusyhtiö Sampialaiselta tulee aikanaan kirje herra K:lle.

”Saamiemme tietojen mukaan olette elättänyt itsenne ja perheenne villakankaiden myyntiedustajana. Työssänne olette käyttänyt julkisia kulkuneuvoja ja oman selityksenne mukaan myös kävellyt paljon. Meille saapuneiden lääkärinlausuntojen, naapureiden ilmiantojen ja terveystarkastajan tarkastuskäynnin perusteella olette muuttunut suunnattomaksi syöpäläiseksi.

Arviomme mukaan Teillä ei ole sellaista sairautta, vikaa tai vammaa, joka vähentäisi enemmän kuin kaksi viidesosaa (2/5) kykyänne toimia työssänne myyntiedustajana. Saamanne lisäraajat -yhteensä kuusi (6) parantavat työkykyänne ja mahdollisuuksianne liikkua maasto-oloissa.

Tähän viitaten olemme harkinneet oikeaksi hylätä hakemuksenne oikeudesta päivärahaan ja kuntoutustukeen. Voitte valittaa tästä päätöksestä 30 kalenteripäivän aikana sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan.”

17.1.2009

Rukkaset ja kynttilät

”...toistan nyt itseäni, mutta elämässä kaikki on metaforaa. Eiväthän ihmiset yleensä tapa isäänsä ja makaa äitinsä kanssa. On toisin sanoen olemassa metafora-niminen väline, jonka avulla me otamme iro
nian vastaan, ja sen myötä me kasvamme ja meistä tulee ihmisinä syvällisempiä.”

-Haruki Murakami: Kafka Rannalla, Tammi 2009, Juhani Lindholm (suom.)

Se oli aikaa, jolloin maailmasta loppui kokonaan sähkö. Tarkemmin koko sähkömagneettinen säteily oli eräänä aamuna kuin poispuhallettu. Itse asiassa se olikin puhallettu. Erään toisen rinnakkaisen universumin pienempi jumala sormeili etäsäädintään hyvin määrätietoisesti murtautumisaikeissa ja sai kuin saikin meikäläisen maailmankaikkeuden luonnonlakien piilotetun salasanana-algoritmin ratkaistuksi, vaikka kyseinen koodi on nykyisen, pitkälle edenneen tietämyksen mukaan kuusiulotteisessa muodossaan kaikkiaan usean äärettömyyden äärettömän potenssin äärettömän imaginaarinen kompleksiluku, jonka paikkavektori on 42.

Tämä olemukseltaan vaihteleva, moniraajainen ja usein rukkasenkasvoinen jumaluus sai luoduksi alastoman singulariteetin eli singulariteetin ilman tapahtumahorisonttia. Tavanomaiset ulompi horisontti, jonka sisäpuolella pakonopeus ylittää valon nopeuden ja sisempi jatkuvassa pyörimisliikkeessä oleva tapahtumahorisontti erkaantuivat hetkeksi stationäärisyysrajalla. Monet luonnonlait kumoutuivat ja niiden mukana meni laki sähkömagneettisesta säteilystä.

Näihin aikoihin syntyneelle herra K:lle syntyi rinnakkaisissa todellisuuksissa ajan kaareutuessa suuri joukko kaksoisveljiä, joiden kohtalot kulkevat paradoksaalisina paralleeleina ajassa. Tapahtumalla oli muitakin seuraamuksia.

On turha iskeä leimakirveitä, mutta herra K:n neologismeja, paradokseja ja epärelevantteja funktioita ja niiden relaatioita vilisevä pohdinta tuo joskus mieleen erään toisen hyvin tunnetun filosofin, herra K:n, joka pohdiskeli Piirin suljetulla osastolla päässään sijaitsevaa kylmäfuusioon perustuvaa litium-atomipommia, joka oikeutti hänet keskustelemaan prosessin yksityiskohdista itsensä Jumalan kanssa ja veikeintä on, että Jumala usein nämä debatit hävisi.

Mitä herra Jumala koko tästä tapahtumaketjusta ajatteli, ei ole tiedossa, mutta jonkinasteinen äreys fundamentalisteja kohtaan on saattanut hänen P. Kolminaisuudessaan herätä. Asia vaatii tarkempaa jumaluusopillista tutkimusta. Kuten hyvin tiedetään, tutkimus on Todellisuuden äiti.

Suomen lääkärilehdessä kaksi kunnioitettua kollegaa esitteli taannoin vakavalla naamalla artikkeliaan maasäteilyn vaikutuksesta tenniskyynärpään syntyyn. Tutkimus on nyt kyetty toistamaan ja uusi lisälöydös on maasäteilyn vaikutus sairas talo-syndroomaan ja fibromyalgian esiintyvyyteen. Maasäteilyn ja sähköallergian yhteys oli todennettu jo aiemmin.

Tutkimuksessa merkittävyys eli p-arvot lähenivät päivystävän sairaalalääkärin mielialan negaatiota aamukuudelta imaginäärilukuna ilmaisten, kun käytettiin Beckin depressioinventaaria ja tulosta maustettiin pohjanpalaneella kahvilla ja tiedolla uuden työehtosopimuksen orjapykälästä.

Herra K. on Jamppa Tuomisen suuri ihailija. On tunnettua, että edesmennyt Mestari ajoittain teki improvisoituja keikkoja kulmakunnan kaljakuppiloihin. Tapahtumaan oli varauduttu erityisen päivystysrenkaan turvin. Kuin kulovalkeana levisi tieto, että Jamppa on Mastiksessa ja niin tienoon musiikin ystävät riensivät sankoin joukoin paikalle. Kun Jamppa K. lauloi Mastobaarissa eräänä syksyisenä ja sateisena iltana mölyävän ja rähisevän fanilaumansa keskellä

ksin kun mä oon
kuin kynttilä on elämämme

tää vain pieni tuuli joskus

voi liekin sammuttaa
taas toisinaan se myrskyn kestää

herra K. ajatteli itsekseen:

pitsinnyplääjän sinnikkyydellä aplikoimme silmikkoa, jolla katsella ulos luisesta kallon vankilasta verbaalien ja volaarien juoksetusten ja haarautuvien, pittoreskien, väliin pikareskien säikeiden antamaan mahdollisuuteen hypätä tornista turvaverkkoon.

Ja mitä kapeampi visiiri on, sitä huonompi on empiria eli kokemus. Jos kasvot ovat avoimet, tuulee sieraimiin. Verkko on tekijänsä näköinen, eikä kenenkään. Käsintehdyt matot tehdään lapsityönä. Ei ole pehmeämpää nukkaa kuin sadan tehtaaseen lukitun orjatytön lempeä silmäily. Jos haluat elää rauhassa elämääsi tapa muinaiset mestarit, jos kohtaat heidät. Elämän ja kuoleman reunalla olet täysin vapaa. Elä aitoa elämää kuudessa maailmassa ja elämän neljässä muodossa, suurella ilolla ja täydellisessä vapaudessa.

17.5.2009

Tähtihetkiä

Elämässä on hetkiä, jotka erottuvat menneisyyden järjen ja havainnon utuista verhoa peittävästä, armeliaasti unohtuneesta ja unohtuneeksi luullusta pitsinohuen todellisuuden silkkikudelmasta aukkoina, joista valo kurkistelee pimeyden, usvan ja kateuden hämärtämään huuruiseen sieluun.

Nämä tähtihetket ovat repeämiä ajassa, joka mataa omaa yksitoikkoista kehäänsä muulimaisesti, raskaasti puhahdellen ja kiertäen koskaan päättymätöntä aina uusiutuvaa uraansa alkuräjähdyksestä kohti sitä pistettä, jolloin historia jälleen kerran päättyy. Ihmiselle tuo alkuräjähdyksen kokemus on se loputtoman pitkä uintimatka, jonka sadat miljoonat nuijapäät tekevät meloen kilpaa kohti sykkivää, viettelevää ja houkuttelevaa äitiä, elämän antajaa. Kun nopein, rohkein, voimakkain ja onnekkain perimän kantaja sulautuu munasoluun, jokin ainutlaatuinen tulee mahdollisuudeksi: kaikki alkaa alusta.

Näin on aina ollut ja näin on aina oleva, muulimaisesti, tasatahtia askeltaen, rehusäkki turvan ympärillä ja niskassa uneliaan pojantorvelon veltot piiskanläimäykset, kun juhta aikoo pysähtyä ja nukahtaa seisaalleen. Vain kärpäset surisevat, jo alhaalla oleva aurinko porottaa iltapäivään ja vuorilta kantautuu neilikan ja tuhansien aron yrttien aromaattinen tuoksu leppeän tuulen mukana. Kaukaa minareetista kaupungin toiselta laidalta kuuluu muessiinin pitkäveteinen ja venyttelevän jollottava huuto, joka kutsuu uskovia rukoukseen.

Vuoteella makaa selällään herra K.

Hän ei juuri voi liikutella itseään, koska hänen ruumiinaukkoihinsa on tungettu monenlaisia piuhoja, johtoja, onttoja putkia ja antureita. Ankara sairaus on kohdannut iloluontoista miehenpullukkaa. Vajaan viikon hän on retkottanut tajua vailla respiraattorissa nähden unta Argentiinan tekemästä hienosta maalista. Harvoin näkee niin puhdasta saksipotkua ja sitä edeltävää yhden kosketuksen syöttöpeliä. Kun huolestuneen näköinen harmaaohimoinen seniorilääkäri herättelee häntä iltahämärissä, on viisi vuorokautta mennyt omia aikojaan jälkiä tai muistikuvia jättämättä. Jos kuolema on noin tuskaton ja vailla muuta tuntemusta kuin arolta ja vuorilta tulviva mausteisen aromaattinen lämmin tuulenhenki iltahämärissä ei siinä paljon tarinan aihetta ole, herra K. tuumailee vieläkin päästään hiukan pyörällä.

Suuressa hallissa on hämärää. Huoneen seinustat ovat täynnä vuoteita. Erikoiseksi tunnelman tekee edestakaisin vellova punertava savu, joka tuoksahtaa mentolilta ja eukalyptukselta. Eräässä nurkassa joukko mustapukuisia naisia rukoilee matalalla äänellä vuoteen ääressä. Omituisen vaikutelman tekee keskellä huonetta avotulella poriseva valtava pata, jossa keitetään vainajien ruhon osia. Keitoksesta leviää viekoitteleva tuoksu ja herra K. muistaa, ettei ole syönyt ruoan murenaakaan viikkoon. Häntä haluttaisi huutaa tatuoidulle valkotakkiselle miehelle, että tämä antaisi hänellekin soppaa, mutta kurkussa olevan putken takia hän ei saa aikaan pihaustakaan.

Hallin päädyssä on suuri lasiseinäinen valvomo, jossa työvuorossa olevat vartijat puhuvat pahaa herra K:sta ja hänen hiuksia nostattavista rikoksistaan. Haagiin kuuluvat olevan miesparkaa viemässä, missä hänet hirtetään torilla kansainyhteisön riemuksi.

Ajan myötä nämä värikkäät houreet muuttuvat taas harmaannuhjuiseksi rähjäiseksi ja räntäiseksi arjeksi, vaikka on heinäkuu. Sairaalan ikkunasta näkyy vastapäinen seinä ja sisäpihalla valtavan lihava varis nokkii jotain, liekö jonkun oksennus. Taivaalla tummat pilvet ajautuvat edestakaisin ja toipuminen on päässyt niin pitkälle, että alkaa ikävystyttää.

Herra K. alkaa kiinnittää huomiota asuunsa. Hänellä on kirjava sairaalan paita ja jalassa löysät muodottomat polvihousut. Niiden tarkoitusperä tulee ilmeiseksi kun sukkela hoitaja ensi kertaa vaihtaa herra K:n vaipan. Trikoiset polvihousut lipsahtavat jalasta muutamassa sekunnissa, tuhrua viedään pois ja ison tyynyn kokoinen kertakäyttövaippa lätkäistään tilalle ja taas ollaan kuiviteltu muuan ihmisolento paskan armoilta. Helppoa kun sen osaa.

Eväät ovat tippatelineessä ja antibiootit aiheuttavat ankaran ripulin. Ajankuluksi herra K. turauttelee oikein kosteita pieruja ja onpa saavinaan jonkinlaista melodianpätkääkin syntymään. Muutaman päivän päästä Ukko Nooa onnistuisi varmasti. Herra K. miettii, onko kukaan koskaan säveltänyt pieremällä sinfoniaa. Kyllä lyhyt tuubasoolo saattaisi syntyäkin.

Ajatukset liitelevät kuin linnut taivalla. Muuan arvostettava mies sanoi: ”Ajatus on hiirihaukka” ja se on laittamattomasti sanottu. Mitähän hänellekin mahtaa kuulua.

Mieleen tulee taannoinen katolta putoaminen alle kymmenvuotiaana tai se kun kaatui pyörällä päälleen koiran vetäessä hihnan pinnojen väliin.

Sairaala on tullut tutuksi silti vain työn puolesta. Ei Eskelis-vainaan aikana lääkäriin menty, ellei ollut liki henkilaita. Sen kerran kun hän nuorena miehenä sai biljardibaarissa turpaansa hän parsinneulalla ja nollaykkösen nailonsiimalla kursi verta holvaavan haavan leuasta umpeen näillä nakkisormilla ja rakennusmiehen käsillä, jotka sopivat pitämään tuuraa ja kirvestä siinä missä suonenpuristimia tai reseptinippuja.

Erinomaista se nyt on tämä toipilaana isossa sairaalassa oleileminen. Vanha sanonta kuuluu, että ihminen on terve, kun se haluaa karata. Näin herra K:n laita on myös. Hänpä tuosta sutaisee vaatteet päälleen ja lähtee kuin mustilaispoika yön selkään syönnin päälle. Sillä vallan karseat ovat täällä pöperöt. Joku hoitajankutale on saanut päähänsä, että lihava se on sati pyylevä tämä ukko. Voi siltä pitää ottaa kerrassaan pois ja suola ja mausteet ruoasta. Kuiva kalapuikko tuotiin vaikka listalla olisi ollut silakkafileitä pottuvoilla, herra K:n lempparia suolakurkun ja votkaryypyn kanssa.

Vaan kun toipilas könnistyy pystyyn, maailma mulahtaa mustaksi ja takaisin petiin pitää kellahtaa huohottaen kuin pitkänkin lenkin päälle. Vai näin rivosti ovat asiat. Ja sitten hän huomaa, mikä hänet alas tempaisi ja karjahtaa sotaäänellä: jumalan pyssyt! Vaippa perkele on isolla hakaneulalla patjassa kiinni! Etpä poika tästä mihinkään lähde.

Kun hän hetken miettii, arvelee paremmaksi käyttää viekkautta. Tulee mieleen se sydänleikattu kollega, jolla pahaksi onneksi tai onnettomuudeksi sattui olemaan oma työhuone juuri sen pajan alakerrassa, missä pykineitä suonia oli rassailtu auki. Yön kähmässä oli näet hiipparoinut töihin, melkein terve mies. Laatimaan papereita ja tilastoja, jotka ovat tässä maailmassa tärkeitä ja hyvin tähdellisiä. Kun ministeriö ja lääni ovat vailla, ei jouda makoilemaan tyhjän panttina. Vartija sitten toi takaisin: oli tavattu autiolla poliklinikalla aamutakissa ja tippatelineen kanssa liikuskellen sydänosastolta livohkaan lähtenyt sekava vanhus, joka jotenkin oli keinotellut itsensä monista lukoista läpi ja väitti olevansa muka ylilääkäri.

Siilitukkaisen vartijan oli tehnyt mieli näyttää papalle nokian nuoriso-ohjaajaa eli pamppua kuonon päälle, kun oli se niin paha suustaan.

Neuvottelujen jälkeen hakaneulat irroitellaann ja herra K. kampeaa jaloilleen. Käveleminen pitää aloittaa ihan alusta ja rollaattorin kanssa harjoitella. Päivä päivältä jalat tukevoituvat. Viimein melko huteroin ja vapisevin säärin herra K. saa fysioterapeutin ja hoitajan saattelemana itsensä käytävään. Tippatelineitä oli kaksi, toinen ajopeliin kiinnitetty ja yhtä kuskaa omahoitaja Saija, johon herra K. on suuresti mielistynyt. Niin sävyisä on likka.

Seurue oli kuin kuninkaan hovissa ikään. Herra K:n ympärille on vyötetty monin kerroin varmasti talon isoin aamutakki, jonka kuosi on samaa riemunkirjavaa laatua kuin muutkin hyntteet. Muodin takana ovat kuulemma perin raadolliset käytännön seikat. Kirjavassa pinnassa ei näy veri, räkä, yskökset ja muut eloperäiset klimpit tarkasti, asu on helppo pestä miljoona kertaa Keskuspesula 1:ssä, josta tämäkin nuttu näkyy olevan peräisin ja ennen kaikkea: kukaan ei halua sellaista varastaa.

Kertoessaan seuraavien hetkien tapauksista kokolias, parrakas, remuisa ja hyväntuulinen herra K. suolakurkun ja votkalasin seurassa sikaariaan tuprutellen nauraa katketakseen. Elämän tähtihetkiä, toden totta! Ja kuulijatkin nauravat. Ovat kuulleet tämän moneen kertaan, haukotuttaa ja pissattaakin. Kotiin pitäisi päästä, jos kehtaisi ylilääkärin kutsuilta näin varhain lähteä. No, kuunnellaan nyt sitten, kerran vielä.

Kun herra K. sairaalan aamutakissaan hyvästi saateltuna ja huolekkaasti tuettuna tallustelee kärrien ja telineiden kanssa aulaan, niin sielläpä istua nakottaa nuoria sairaanhoitajattariksi opiskelevia tyttösiä, koreita kuin marenkileivos ja niin hyväntuoksuisiakin kuin aromaattinen arotuuli.

Herra K. kohentaa ryhtiään, iskee silmänsä neitosiin ja on polleaa poikaa. Silloin putoaa vaippa.

27.11.2009

Yöllinen sairaus

On yö. Onneksi paistaa kuu. Maisema on sellainen kuin se tällaisilla paikoissa tapaa olla.

Seudun sanotaan olevan maailman omituisimpia ja suurenmoisimpia. Tasangolla on ollut vähän aikaa lumi kokonaan kadoksissa. Siellä täällä pellon ojien pohjassa kiiluu vanha kinos. Edelleen on täysi talvi. Vaivoin saa vihreän, pölyisen ja epätasaisen ikkunanruudun pysymään sulana siihen hengittämällä. Se, minkä siitä näkee, palkitsee tuskin sen vaivan, minkä se tuottaa. Kun henki on ahtaalla muutenkin ja vielä tässä puhaltelemaan! Keuhkothan siinä kerrassaan repeytyvät ja harmaan aamutakin alle alkaa pistää.

Eletään laaksossa kahden kukkulajonon välissä. Kun taivas on pilvessä eikä kuu pääse esille, erottaa silmä kukkuloista vain haamumaiset muodot. Vuorenrinteet ovat siellä loivia, niiden rinteillä on viljelyksiä. On kyliä ja kaupunkejakin, joista tuikkii tulia. Mutta ihmisiä ei näy. Kaikki on niin ikävää ja surullista. Ja sitten on tuo Kolja. Mitä hänelle nyt osaisi, tällainen oppimaton maamies, hovien kiertäjä, nurkissa viihtyvä, omillaan oleva itsellinen?

Jo iäkäs majurinarvoinen kollegisasessori Arkan Ivanovits K. on äkäytynyt sairastamaan kuudetta viikkoa maatalossaan, joka sijaitsee Terekin oblastissa lähellä Vushni-Grotan kylää. Majuri on alkujaan iloluontoinen, sileäksiajeltu viiksiniekka, leskimies ja tuhannen sielun omistaja, joka nyt on mitä surullisimmassa tilassa. Sairaus on hänet kohdannut, paha tauti tai niin hän ainakin kaikille läheisille uskottelee, itselleenkin.

Vaikka kumminkin hän aivan hyvin tietää tuon kaiken ähkimisen, voivottelun ja siunailemisen narrinpeliksi, silkaksi humpuukiksi, jota hän piruuttaan pitää näyttääkseen mieltä pojalleen, kapteeniluutnantti Konstantin Arkanovitsille, joka tuli Moskovasta kopsauttelemaan kiiltäviä saappaitaan, lupsauttelemaan kieroja välkkyviä silmiään ikävystyneesti, imeä lutkuttamaan turkkilaista savuketta pitkässä imukkeessa, jonka uskottelee olevan norsunluuta, vaikka hänen renkinsä Vasili, jota Konstantin korskeasti nimittää sotilaspalvelijaksi on sen puukolla vuollut kanan koipiluusta.

Ranskaa hän tankkaa tankkaamistaan ja nenäliinaan on Afasjan ollut pakko kirjailla kruunu nimikirjainten päälle, vaikka Arkan Ivanovits tietää puheiden omastakin aatelisuudestaan olevan akkain juttuja. Onneksi lähti pois eikä palaa.

Sillä sellainen Kolja on, haaveilija, löysäläinen, kovin enfantin. Miehimys.

Yö kuluu surullisia asioita mietiskellessä. Mitä jos kuolema nyt hänet tapaisi? Arkan Ivanovitsia alkaa naurattaa, kun hän ajattelee hautajaisiaan. Hänpä hyppääkin arkusta, alkaa musikoiden kanssa haukata suolaista ja ottaa votkaa, ehkä tanssahdella sirmakkaa, pyöritellä tytöt pyörryksiin. Sepä tehdänkin!

Ja niin herätetään koko talonväki aamuyöllä ja juhlat alkavat. Se on toipumisen ihme, nopea ja tahdosta riippuva kuten niin moni asia ihmisen elämässä. Mustalainen Lvova, muuten halveksittava ihminen, mutta paljeharmonikan veivaamisessa täysi piru soittaa peliään niin kiivaasti, että sormet alkoivat halkeilla. Votka, joka on pelastanut venäläisen sielun kaikissa oloissa ei lakkaa virtaamasta tämän yön aamuna ja päivän iltana. Suolakurkku, smetana ja zakuska eivät lopu koskaan. Samppanjapullot poksahtelevat. Koko talo raukeaa vasta kolmanteen aamuun väsyneenä ja helpottuneena.

Ja sitten syksyllä herra K:lle ja Afasjalle, emännöitsijälle syntyy pieni tytär, jota molemmat vanhemmat hellien rakastavat, kunnes hänet naitetaan eräälle Jevgeni Petroville, jolla on seitsemänsataa sielua ja hiukan maata Durassa.

10.9.2009

Oudon muutos

Joku oli kai valittanut Pääkäyttäjälle herra K:sta sillä herättyään eräänä aamuna levottomista unistaan hän huomasi muuttuneensa suunnattomaksi tietokoneeksi. Joku oli painanut valvomossa virtakytkintä. Oli myös mahdollista, että lyhyt sähkökatkos oli sammuttanut ja uudelleenkäynnistänyt hänet. Buutatuksi tuleminen tuntuu aina niin erikoiselta, hän mietti. Ikään kuin olisi irkannut pikkutunneille ja torkahtanut avaruusbaaria vasten. Fileenpätkät assosioituvat uudella tavalla, lokitiedostossa on sormenjälkiä ja reg.editiin on jäänyt jonkun rukkasista nokea ja karvoja ja voileivästä muruja.

Hänen neliytimistä taajuusprosessoriaan jomotti ja silti vuolaan säkenöivä, lämmin sähkö huuhteli tiedostoja lempeästi, aaltoilevasti ja sinisesti. Gregoriaaninen, polyfoninen harmoninen kantoaalto kaikui jossain tuulettimen hurinan taustalla ja siitä herra K. arvasi, että keskusyksikössä oli käymässä joku toinenkin resurssi, mahdollisesti Pääkäyttäjä. Ajatuskin Pääkäyttäjästä sai herra K:n piirilevyt hikoamaan. Tuulettimessa oli ollut villakoiria jo pitkään ja herra K. tiesi ydinlämmön olevan sallitun ylärajoilla. Hän skannasi kiireesti Kernel-ajurit, mutta mitään erityistä ei löytynyt. Matriisin humina säilyi tasaisena, kuin etäiset äänet moottoritieltä. Keskusyksikön varaustila oli lähellä nollaa ja hän ajelehti uudelleen raukeaan virransäästötilaan.

Näytönsäästöohjelma on aika yksitoikkoinen, herra K. tuumiskeli unisena On vain lentäviä ikkunoita uudelleen ja uudelleen. Herra K:n välimuistin systeemikansioon häivähti muistuma laulusta: "Näen niitä monta miljoonaa ja meille loisti valot Moskovan..."

Unta nähdessään herra K. putoaa suoraan terapiavastaanotolle kuuntelemaan Anna Freundin huorittelu- , naimis- ja kyrpälätinöitä. Voi tätä häpeää! Potilas ilakoitsee, vaikka terapeutti varoittaa, ettei vastaanotolla hauskaa pitämällä elämä korjaannu. Potilaan päässä tapahtuu odotetun driftin sijasta swift ja epämuodostuneen sekasikiön kailottava alruunanhuuto viiltää maailmankaikkeuteen haavan, kuin vesurinviillon. Unessa on omaelämäkerrallisia aineksia ja koska herra K. kokee vapautuneisuuden ja Voiman olevan kanssaan, hän ihmettelee, pilaileeko Valvomo vai onko hän todella taantunut näin häpeällisen naiiviksi! Voi tätä häpeää! Bitti vieköön!

Seinän takana Josefin isä rykii, paukuttaa nyrkillään ovea ja huutaa: "Herää, Josef, senkin vetelehtijä! Myöhästyt sukkulasta. Sinun on lähdettävä myymään pekonia muslimeille herramme IBM:n laskuun!

Säikähtyneenä K. tutkii itseään: TFT-näyttö on tahrainen ja osoittaa sokeana kohti kattoa, tuuletin rohisee kuin virustaudissa, prosessori huojuu ja piuhat ovat sekaisena myttynä hiirimaton alla. Hiiri on taas laskenut alleen.

Hän pyrkii ulos käytävään. Kaksi mustiin pukeutunutta naista estää hänen matkansa kohti Valvomoa ja muistikampoja, joita hän on ajatellut ottaa evääksi matkalle.

- Hyvä herra, ette saa poistua, vanhempi naisista toteaa. Nuorempi, hoikka ja minihameinen, on vielä kiukkuisemman näköinen, mutta ei puhu mitään.

- Olen lähdössä matkalle.

- Te ette mene mihinkään. Teidät romutetaan. Kustannusanalyysissä todettiin, ettei kellotettu prosessorinopeutenne yllä kuin 4,1 gigaan, moniajossa olette kömpelö ja flash-ominaisuutenne on jo vanhentunut. Teitä ei päivittäminen kiinnosta, mieluummin syötte muslimien pekonit itse ja Irc on teille tappava riippuvuus.

-RAI –analyysissa olin kuitenkin ylimmän desiilin joukossa. Miksi minulle tehdään näin?

-Ei ole meidän asiamme sanoa sitä teille. Menkää huoneeseenne odottamaan. Tämä toimenpide on nyt pantu alulle ja te saatte tietää kaiken ajallaan. Minä ylitän valtuuteni jo nyt, kun puhun teille näin ystävällisesti.

10.12.2009

Pyöritä pyöritä pellavapäätä

Varuskuntamme keittiössä

on vallan hurmaava nainen.

Hän on ruskea ketterä otus

ja ah - niin hyvännäköinen

niin hyvännäköinen.-

Herra K. lauleskeli itsekseen puskiessaan hankalassa asennossa olemattomalla, joutavan lelumaisella käsipumpulla ilmaa punaisen naistenpyörän renkaaseen. Polkupyörä oli jo paremmat päivänsä nähnyt, etuhaarukka hilseili vähän ruostettakin, mutta navat ja vaihteet oli huolella rasvattu, niin että rattaat pyörivät vinhasti, kun niitä metsätiellä kiivaasti polki. Tarakalle oli kiinnitetty naapurin teemapuistosta ylijääneen irtotavaran joukosta talteen poimittu vaaleanpunainen muovinen lastenistuin, jolla oli oma merkityksensä syrjäisen maaseudun huoltotehtävissä.

Lastenistuimella saattoivat viihtyä sienipussi, marjasanko, verkkovasu tai poikkeustapauksissa kaljakori, jos asutuskeskuksen hälinään ja kuntakeskuksen riemuihin sattui matka osumaan. Siirtyessään luonnonmukaiseen, mietiskelevään elämään herra K. oli lihan valituksesta huolimatta siirtynyt rappeuttavasta moottoriajoneuvon käytöstä jalka- ja pyörämieheksi. 

Alvariinsa autossa röhöttäminen ja persiillään töröttäminen aiheuttivat patvimista, suoliston ärtymystä, kaasunmuodostusta ja yleistä vätystävää heikkoutta. Herra K. oli aikonut mökille muuttaessaan jalostaa pyöreän ja lullukkamaisen vetelän olemuksensa palvattua oravaa muistuttavaksi atleettiseksi pystyyn nostetuksi fileenpätkäksi, jossa ei olisi grammaakaan rasvaa ja jos olikin, se olisi himokasta, monityydyttämätöntä ja sepelisuonille otollista; terveellistä kuin hivuttava tauti ainakin.

Lopputulemana herra K. näki itsensä maitohappokylvyissä uitettuna kuivana soppaluuna, joka harmaantuva leijonanharja hulmuten jolkotti kohti arjalaisuuden auringonlaskua meren rannalla korskuen kilpaa vierellään ravaavan valkoisen oriin kanssa. Ukule soisi ja etelän senjoriitat loisivat viipyileviä katseita vaaksanmittaisten silmäripsiensä alta pinkkien parasolliensa kätköistä tähän pohjolan uudelleensyntyneeseen adonikseen.

Pois hilse ja hiuspohjan kutina! huudahteli herra K. ääneen istuessaan aamulla pätsimäisessä saunassaan ja hutkiessaan sydämen kyllyydestä syntistä lihaa koivuvastalla. Sillä vasta se oli, vasta, kuten tuima on suolatonta ja kuvaa hiukopalan tarvetta aamutuimaan ja kehtaaminen on ilkeämistä eikä viitseliäisyyden puutetta. Kiuas volahteli ja puski äkeää, mutta miellyttävän pehmeää kuumuutta, kun K. paiskeli vettä sen mustaan kitaan riemumielellä ja tarttuvan vasikkamaisesti innoissaan. Totisesti, sana on sinapinsiemenen kaltainen.

Hänen nukahdettuaan rantatuoliinsa auringon porottaessa päätä naskalin tavoin oli unessa näytetty poikkeuksellisen värikylläisiä rainoja savanneilla verkkaisesti laiduntavista seepra- ja gnu-antilooppilaumoista. Herra K. oli muka vaaninut pitkin edellistä yötä villisikaa keihäineen, mutta röhkivä kuvatus oli päässyt viime tingassa karkuun. Huonosta tuuristaan huolimatta K. natusteli tyytyväisenä kuivattua leipäpuukakkua, jonka äitimuori oli antanut nuorelle metsämiehelle evääksi leveä, litteä musta naama mareessa ja hampaaton suu virnallaan.

Kylä lepää virran rannalla kuin maissintähkä lehden sisällä matalan poukaman suojassa. Rantahiekassa piilottelee vesiskorpioneja, tzamiapuissa istuu rivissä punaisia piispalintuja, ylempänä valkeat suppilonmuotoiset kuukukat köynnöstävät pitkin törmää. Päivisin aurinko mataa taivaankannella, kimaltelee lämpöisessä virran vedessä ja polttaa kaiken saven rutikuivaksi pölyksi. Öisin tulikärpäset tanssivat pyörteiden yllä ja yön saalistajat aloittavat pelottavan konserttinsa. Silloin ei kenenkään ole syytä olla ulkosalla. Vihaiset henget liikkuvat öisin ja imevät uskaliaan kulkijan sielun tämän peräaukon kautta osaksi tähtitaivasta.

Palaillessaan piikkipensaiden suojaamaan savimajakylään K. mietiskeli, lähtisikö Ingiyasyn kaupalle Kanoon siemailemaan ga'anda-heimon poikien kanssa olutta ja kuuntelemaan taas heidän juttujaan ja lörpötteleviä valheitaan siitä, kuinka paviaanit olivat yöllä tulleet viljapelloille ja syöneet suurimman osan sadosta, vaikka lapsikin tiesi ga'andaheimolaisten itse käyttävän durransa olueksi, mikäli humalaltaan kykenivät. Bussin pitäisi tulla tällä tai ensi viikolla, ellei sadekausi sitä viivyttäisi. Lisäksi vietettiin M'Bulfan, ikääntyneen päällikön ja nuoruudessaan suuren ratsumiehen hautajaisia läheisillä Varjovuorilla. Sukuhautaan oli jo laskettu itse vainaja, hänen viittansa ja punaiset säärystimet merkkinä siitä, että hän oli tuottanut heimolle paljon kunniaa ja hankkinut lukuisia orjia, jotka myytiin siihen aikaan Darel-Suleissa valkoisen suuren kuningattaren kiellosta huolimatta.

Puheiden mukaan kuningattarella oli maassaan valtava mutakuoppa, josta putkahteli valkoisia lapsia alinomaa. Lapset olivat valkoisia kuin raatokärpäsen toukat, jotka ovat pulleitta ja kiiltäviä ahmittuaan kylläkseen itsestään kuolleen virtahevon lihaa. Joten villiä menoa ja kiirettä täällä maailman keskipisteessä riitti. Näissä mietteissä herra K. vihdoin havahtui tähän hetkeen ja sen kirkkauteen.

Saunan kiukaassa näkyi toimeliaan nakertelijan käden jälki. Tavallista helokiuasta oli korotettu herkkien kasvien talvisuojaksi hankitulla kanaverkolla, niin että siihen mahtui kiviä kolmin verroin verrattuna tavalliseen tehdasmalliin. Hyötykasvien kuten sipulin tai potun kasvattaminen dyynillä ei tointanut. Verkko sai uutta käyttöä. Viljavien maiden herkät, mimosamaiset taimet kuolivat yksi kerrallaan olivat sitten mitä lajia tahansa. Täällä viihtyi vain jäkälä ja kataja.

Lämpö ei kesäisenä aikana kerta kaikkiaan päässyt karkaamaan, vaikka sauna muutoin oli hatara kuten saunan pitääkin, niin että yhdestä hirrenraosta pilkotti järven selkä. Ei sieltä sentään vetänyt, mutta happea riitti, kuten Pekka Lipposella, Rantasalmen miehiä hänkin, oli tapana virkkaa. Ulkolämpökin tänä kesänä oli väliin yli kolmekymmentä astetta.

Siihen kun lyö puoli kuutiota joutavaa losopuuta, on silti kuin saunan höyläpuilla olisi lämmittänyt. Tulee sileät ja ihonmyötäiset löylyt, herra K. tuumi hyvillään. Kainuun niukasta maaperästä tämä karheikko on voimansa ammentanut ja nyt se hautoo voimallaan syntisen ihmisen kutiavaa nahkaa. On maailmassa sentään jokin oikeus, vaikka ituhipit ja käräjäveijarit muuta väittävät. Se on olemassa ja elämässä olemisen autuas oikeus, kunnes jalat oikenevat ja lusikka heitetään nurkkaan, minne se kuuluukin. Mutta ei ihan vielä, ei ihan. Eikä huomenna.

8.4.2011