Varuskuntamme
keittiössä
on
vallan hurmaava nainen.
Hän
on ruskea ketterä otus
ja
ah - niin hyvännäköinen
niin
hyvännäköinen.-
Herra
K. lauleskeli itsekseen puskiessaan hankalassa asennossa
olemattomalla, joutavan lelumaisella käsipumpulla ilmaa punaisen
naistenpyörän renkaaseen. Polkupyörä oli jo paremmat päivänsä
nähnyt, etuhaarukka hilseili vähän ruostettakin, mutta navat ja
vaihteet oli huolella rasvattu, niin että rattaat pyörivät
vinhasti, kun niitä metsätiellä kiivaasti polki. Tarakalle oli
kiinnitetty naapurin teemapuistosta ylijääneen irtotavaran joukosta talteen poimittu vaaleanpunainen muovinen lastenistuin,
jolla oli oma merkityksensä syrjäisen maaseudun huoltotehtävissä.
Lastenistuimella
saattoivat viihtyä sienipussi, marjasanko, verkkovasu tai
poikkeustapauksissa kaljakori, jos asutuskeskuksen hälinään ja
kuntakeskuksen riemuihin sattui matka osumaan. Siirtyessään
luonnonmukaiseen, mietiskelevään elämään herra K. oli lihan
valituksesta huolimatta siirtynyt rappeuttavasta moottoriajoneuvon
käytöstä jalka- ja pyörämieheksi.
Alvariinsa autossa röhöttäminen ja persiillään töröttäminen aiheuttivat patvimista, suoliston ärtymystä, kaasunmuodostusta ja yleistä vätystävää heikkoutta. Herra K. oli aikonut mökille muuttaessaan jalostaa pyöreän ja lullukkamaisen vetelän olemuksensa palvattua oravaa muistuttavaksi atleettiseksi pystyyn nostetuksi fileenpätkäksi, jossa ei olisi grammaakaan rasvaa ja jos olikin, se olisi himokasta, monityydyttämätöntä ja sepelisuonille otollista; terveellistä kuin hivuttava tauti ainakin.
Alvariinsa autossa röhöttäminen ja persiillään töröttäminen aiheuttivat patvimista, suoliston ärtymystä, kaasunmuodostusta ja yleistä vätystävää heikkoutta. Herra K. oli aikonut mökille muuttaessaan jalostaa pyöreän ja lullukkamaisen vetelän olemuksensa palvattua oravaa muistuttavaksi atleettiseksi pystyyn nostetuksi fileenpätkäksi, jossa ei olisi grammaakaan rasvaa ja jos olikin, se olisi himokasta, monityydyttämätöntä ja sepelisuonille otollista; terveellistä kuin hivuttava tauti ainakin.
Lopputulemana
herra K. näki itsensä maitohappokylvyissä uitettuna kuivana soppaluuna,
joka harmaantuva leijonanharja hulmuten jolkotti kohti arjalaisuuden
auringonlaskua meren rannalla korskuen kilpaa vierellään ravaavan
valkoisen oriin kanssa. Ukule soisi ja etelän senjoriitat loisivat
viipyileviä katseita vaaksanmittaisten silmäripsiensä alta
pinkkien parasolliensa kätköistä tähän pohjolan uudelleensyntyneeseen adonikseen.
Pois
hilse ja hiuspohjan kutina! huudahteli herra K. ääneen istuessaan
aamulla pätsimäisessä saunassaan ja hutkiessaan sydämen
kyllyydestä syntistä lihaa koivuvastalla. Sillä vasta se oli,
vasta, kuten tuima on suolatonta ja kuvaa hiukopalan tarvetta
aamutuimaan ja kehtaaminen on ilkeämistä eikä viitseliäisyyden
puutetta. Kiuas volahteli ja puski äkeää, mutta miellyttävän
pehmeää kuumuutta, kun K. paiskeli vettä sen mustaan kitaan
riemumielellä ja tarttuvan vasikkamaisesti innoissaan. Totisesti, sana on
sinapinsiemenen kaltainen.
Hänen
nukahdettuaan rantatuoliinsa auringon porottaessa päätä naskalin
tavoin oli unessa näytetty poikkeuksellisen värikylläisiä
rainoja savanneilla verkkaisesti laiduntavista seepra- ja
gnu-antilooppilaumoista. Herra K. oli muka vaaninut pitkin edellistä
yötä villisikaa keihäineen, mutta röhkivä kuvatus oli päässyt
viime tingassa karkuun. Huonosta tuuristaan huolimatta K. natusteli
tyytyväisenä kuivattua leipäpuukakkua, jonka äitimuori oli
antanut nuorelle metsämiehelle evääksi leveä, litteä musta
naama mareessa ja hampaaton suu virnallaan.
Kylä
lepää virran rannalla kuin maissintähkä lehden sisällä matalan
poukaman suojassa. Rantahiekassa piilottelee vesiskorpioneja,
tzamiapuissa istuu rivissä punaisia piispalintuja, ylempänä
valkeat suppilonmuotoiset kuukukat köynnöstävät pitkin törmää.
Päivisin aurinko mataa taivaankannella, kimaltelee lämpöisessä
virran vedessä ja polttaa kaiken saven rutikuivaksi pölyksi. Öisin
tulikärpäset tanssivat pyörteiden yllä ja yön saalistajat
aloittavat pelottavan konserttinsa. Silloin ei kenenkään ole syytä
olla ulkosalla. Vihaiset henget liikkuvat öisin ja imevät
uskaliaan kulkijan sielun tämän peräaukon kautta osaksi
tähtitaivasta.
Palaillessaan
piikkipensaiden suojaamaan savimajakylään K. mietiskeli, lähtisikö
Ingiyasyn kaupalle Kanoon siemailemaan ga'anda-heimon poikien kanssa
olutta ja kuuntelemaan taas heidän juttujaan ja lörpötteleviä
valheitaan siitä, kuinka paviaanit olivat yöllä tulleet
viljapelloille ja syöneet suurimman osan sadosta, vaikka lapsikin
tiesi ga'andaheimolaisten itse käyttävän durransa olueksi, mikäli
humalaltaan kykenivät. Bussin pitäisi tulla tällä tai ensi
viikolla, ellei sadekausi sitä viivyttäisi. Lisäksi vietettiin
M'Bulfan, ikääntyneen päällikön ja nuoruudessaan suuren
ratsumiehen hautajaisia läheisillä Varjovuorilla. Sukuhautaan oli
jo laskettu itse vainaja, hänen viittansa ja punaiset säärystimet
merkkinä siitä, että hän oli tuottanut heimolle paljon kunniaa
ja hankkinut lukuisia orjia, jotka myytiin siihen aikaan
Darel-Suleissa valkoisen suuren kuningattaren kiellosta huolimatta.
Puheiden
mukaan kuningattarella oli maassaan valtava mutakuoppa, josta
putkahteli valkoisia lapsia alinomaa. Lapset olivat valkoisia kuin
raatokärpäsen toukat, jotka ovat pulleitta ja kiiltäviä
ahmittuaan kylläkseen itsestään kuolleen virtahevon lihaa. Joten
villiä menoa ja kiirettä täällä maailman keskipisteessä
riitti. Näissä mietteissä herra K. vihdoin havahtui tähän
hetkeen ja sen kirkkauteen.
Saunan
kiukaassa näkyi toimeliaan nakertelijan käden jälki. Tavallista
helokiuasta oli korotettu herkkien kasvien talvisuojaksi hankitulla
kanaverkolla, niin että siihen mahtui kiviä kolmin verroin
verrattuna tavalliseen tehdasmalliin. Hyötykasvien kuten sipulin
tai potun kasvattaminen dyynillä ei tointanut. Verkko sai uutta
käyttöä. Viljavien maiden herkät, mimosamaiset taimet kuolivat
yksi kerrallaan olivat sitten mitä lajia tahansa. Täällä viihtyi
vain jäkälä ja kataja.
Lämpö
ei kesäisenä aikana kerta kaikkiaan päässyt karkaamaan, vaikka
sauna muutoin oli hatara kuten saunan pitääkin, niin että yhdestä
hirrenraosta pilkotti järven selkä. Ei sieltä sentään vetänyt,
mutta happea riitti, kuten Pekka Lipposella, Rantasalmen miehiä
hänkin, oli tapana virkkaa. Ulkolämpökin tänä kesänä oli
väliin yli kolmekymmentä astetta.
Siihen
kun lyö puoli kuutiota joutavaa losopuuta, on silti kuin saunan
höyläpuilla olisi lämmittänyt. Tulee sileät ja ihonmyötäiset
löylyt, herra K. tuumi hyvillään. Kainuun niukasta maaperästä
tämä karheikko on voimansa ammentanut ja nyt se hautoo voimallaan
syntisen ihmisen kutiavaa nahkaa. On maailmassa sentään jokin
oikeus, vaikka ituhipit ja käräjäveijarit muuta väittävät. Se on olemassa ja elämässä olemisen autuas oikeus, kunnes jalat
oikenevat ja lusikka heitetään nurkkaan, minne se kuuluukin. Mutta
ei ihan vielä, ei ihan. Eikä huomenna.
8.4.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?