Muistan sinut, kun kädessäsi jostain löytynyt hukkaan mennyt tohveli sanot katsoen tuvan ikkunasta mäelle, missä näkyy tiellä pölyvana kahden mustatakkisen mormonin polkupyörien jäljissä:
”Täällä kasvoi joskus ennen kissankäpäliä. Enää en ole niitä nähnyt.”
Elät sinä. Kissankäpälistä kirjoitin itse. Kuka muu.
Mormoneja olen nähnyt paljonkin. Isä, joka asui sen mäen alla heitä suosi ja höysti. Asui siihen aikaan yksin, vanha mies ja äiti sairaalassa. Pelasi shakkia ja oli raitis niin kuin ne kelmien kerhossa neuvovat.
Jehovan todistajat ja mormonit kiistelivät ja kinasivat isän kanssa päivät pitkät. Saivat välillä lihavelliä tai pullaa, että jaksoivat.
Veljen kanssa ei aina ihan jaksettu, vaan piti mennä ulos nauramaan. Myöhemmin olen oppinut sen sanan:
sarkasmi, salaiva, savolaisuus; niin tiheä ettei huomaa.
En tiedä, miksi sitä sanaa sanoisin, jonka olen perinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?