Niin kuin
joskus, jopa useinkin tässä arvaamattomassa ja
jakamattomassa, harvoin selitettävässä elämässä käy,
ystävystyttiin sattuman tai kohtalon kautta. Tämä ystävyys
oli saanut hennon alkunsa niinkin proosallisessa paikassa kuin
maatalousnäyttely, aitaus eli tarhattu baari. Se
tavallinen tarina siis.
Herra
K. oli taivutellut tyttöystävänsä Doriksen mukaan tapaamaan
kaukaista serkkuaan Viiviä, jonka oli nähnyt viimeksi Viivin
ylioppilasjuhlissa. Sitten tiet olivat eronneet. Viivi oli
matkustanut määräämättömäksi ajaksi Ranskaan, jossa oli
tavannut jonkun taiteilijan. Doris pyristeli vastaan tapansa mukaan.
Hän oli vielä vähän ihmisarka ja naisten tapaan epäili, ettei
osaisi pukeutua. Sopivaa vaatetta ei ollut, vaikka herra K:n
mielestä kaapit olivat pullollaan Doriksen asusteita.
"Pane
vaan se vanha loimi", herra K. yllytti. Doris asetteli
kopsukengät jalkaan ja lähdettiin. Herra K:lla oli edellisen
vuoden marhaminta varalla.
Tapaaminen
oli mitä onnistunein. Viivin avomies Wagner vaikutti olevan niitä
älykköjä, joilla lanttu leikkaa muulloinkin kuin joulua vasten ja
joiden luontainen karisma saa minkä tahansa luupään syttymään,
nauru on herkässä ja sorkat sutivat. Viivi
oli entisellään. Hän oli naukea, hujoppimainen, tuimanhauska
nainen, jonka kuiva huumori olisi pelastanut minkä tahansa hometalon
kosteusvauriolta. Wagnerin hiukan härski kyyninen aforistisuus
oli vertaansa vailla. Tuntien omat rajoituksensa hän flirttaili
avoimesti Doriksen kanssa, mistä tämä vuonojen kasvatti oli
kovasti otettu.
Herra
K. katseli myhäillen rakastettunsa puhkeamista kukkaan. Pikkuriikkisen apeana hän pohdiskeli itsekseen, ettei
Doris tainnut saada häneltä aina sitä huomiota, mitä
tarvitsi ja jonka ansaitsi, oli suorastaan sitä vailla. Doriksen
intohimo oli ratsastus ja hämyisillä talleilla liikuskeli
kovin vähän kiinnostavia, herkkävaistoisia ja innostavia
miehiä.
Kun
keskustelussa tuli pieni tauko, herra K. kysäisi olivatko toiset
kiinnostuneita tutustumaan muuhunkin kuin Vermon ilmapiiriin.
Doris innostui heti, kun kuuli Wagnerin tuntevan läheisesti Bean
Princessin, joka voitti Vermossa tiistaina järjestetyn
3-vuotiaiden lämminveristen vuoden viimeisen suurkilpailun. Alettiin
suunnitella yhteistä matkaa raveihin Solvallaan.
Ja
nyt sitten oltiin jo viettämässä joulua. Herra K, hänen
tyttöystävänsä Doris, islanninponitamma ja Viivi, julkkissika
Wagnerin tyttöystävä tulivat hyvin toimeen mökkioloissa. Doris
veteli heitä reellä pitkin lumisia metsäteitä. Doris puhkui
intoa. Pitkästä aikaa sai syödä lunta ja lennättää
tieroja. Viivi laittoi apetta koko porukalle ja saunan lauteilla
Wagner vähän -eikä ihan niin vähänkään -sikunoissaan
laulahteli Juicen Joulun Tähteä, joka kertoi hänen
isosetävainaastaan. "Joulun Tähti on ehdoton - (Päivi Istalaa
fraseeraten:) SIKA SIKA SIKA...!"
Herra
K. lauloi epävireisesti ja kerakkeita korostaen "Mun isäin
lepää sorakuopass' tuolla, tutkimatta teloitettuna", heti perään K:n poikien paremman saunalaulun, sen joka alkaa että
"Läpi Turtolan, kautta Tervolan, kuuluu hirveä jyske
turskien", sitten laulettiin sakilla Nasse-sedälle
"Juokse sinä humma kun tuo taivas on niin tumma"
ja lopuksi että kengät sanoo Koo Koo Koo..
Wagner ja herra K. lauloivat:
Tuli tuli lautta
ja meni meni lautta
vaan yksi ei koskaan tullu
kyläkunnan ämmät ne sanoovat
notta Palapan Killi on hullu.
Wagner ja herra K. lauloivat:
Tuli tuli lautta
ja meni meni lautta
vaan yksi ei koskaan tullu
kyläkunnan ämmät ne sanoovat
notta Palapan Killi on hullu.
Alkoi
sataa lunta. Tuli jouluyö. Jeesus-lapsi syntyi uudelleen Doriksen
talliin. Yötä myöten taivas kirkastui ja revontulet alkoivat
loimuta tunturien päällä ennustaen parempaa vuotta, joka saisi
taas tierat lentämään ja hännän huiskimaan.
Kesäksi
odotettaisiin varsaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitäs pidit?